Nimimerkki ”Vapaaeimuurari” kysyy: ”Ev.lut. kirkolla ei ole virallista kantaa vapaamuurareihin eikä myöskään mitään mielipidettä ko. seurasta – näin olen ymmärtänyt, kun asiaa olen yrittänyt selvitellä. Monenlaista juttua heistä kyllä on kirjoiteltu ja jopa saatananpalvojiin luokiteltu. Haluaisin kirkon jäsenenä saada tietoa siitä, miten kirkko suhtautuu vapaamuurareihin.”
Vastaus
”Vapaaeimuurari” on käsittääkseni oikeassa. Dr. Evl ei löytänyt yhtään virallista kirkon kannanottoa kyseiseen seuraan. Vapaamuurarien uskomuksista on kuitenkin tehty Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu (Sarja A Nro 65):
Mihin vapaamuurari uskoo? Suomalaisten vapaamuurarien arvot, etiikka ja uskonnollisuus (toim. Harri Heino; 1995)
Kyseisestä tutkimuksesta käy ilmi, että mm. 1930-luvulla kirkolliskokouksessa oli käsiteltävänä aloite, jonka mukaan kirkon työntekijä ei saisi kuulua vapaamuurarien kaltaisiin salaseuroihin. Tutkimuksessa vihjataan, että tuolloin vapaamuurareihin kohdistunut kriittisyys olisi johtunut ainakin osittain antisemitististä peloista juutalaisten salaliittoa vastaan tai kansallissosialismista. Esimerkiksi kansallissosialistisessa Saksassa vapaamuurarien toiminta jäädytettiin. Joka tapauksessa Suomessa kirkolliskokouksen esitys raukesi ja papin omaan harkintaan jäi päättää, kuuluako tällaiseen veljeskuntaan.
Kysymys vapaamuurareista kirkossa nousi uudelleen esiin vuonna 1981 Oulun hiippakunnan synodaalikokouksessa, joka esitti vapaamuurarien uskonnollisen luonteen tutkimista. Dr. Evl:llä ei ollut mahdollisuutta hankkia tässä tilanteessa kyseistä pöytäkirjaa käsiinsä (=sitä ei löytynyt internetistä). Mitä ilmeisimmin aloite ei kuitenkaan johtanut päätökseen, jossa kirkon työntekijän ei olisi luvallista kuulua vapaamuurareihin.
Viime vuosikymmeninä vapaamuurarit ovat ainakin Suomessa suhtautua avoimemmin julkisuuteen. Yksi osoitus tästä on Heinon tekemä yllä mainittu tutkimus. Heino on saanut käsiinsä sellaisia lähteitä vapaamuurarien rituaaleista, joita ei ole ilmeisesti aiemmin annettu liikkeeseen kuulumattomille tutkijoille.
Dr. Evl luki Heinon toimittaman tutkimuksen ja tutustui myös siihen, mitä Suomen suurloosin vapaamuurarit ilmoittavat itsestään internet-sivuillaan (http://www.vapaamuurarit.fi/) . Alle olen koonnut muutamia asioita, joihin kiinnitin huomiota:
- Heinon tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset vapaamuurarit suhtautuvat keskimääräistä myönteisemmin esimerkiksi kirkkoon ja kristinuskoon. Tutkimuksen mukaan vapaamuurarit ”ovat myös muita suomalaismiehiä aktiivisempia raamatunlukijoita, rukoilijoita sekä kirkossa ja ehtoollisella kävijöitä.” Toisaalta vapaamuurarit suhtautuvat muita suomalaismiehiä skeptisemmin paranormaaleihin ilmiöihin. Heinon tutkimuksen jälkeen suomalainen uskonnollisuus on kokonaisuudessaan maallistunut merkittävästi, joten olisikin mielenkiintoista tietää, miten tilanne suhteessa kirkkoon ja kristinuskoon vapaamuurareiden parissa on kehittynyt.
- Heinon tutkimuksen painopiste on enemmän vapaamuurareiden jäsenkunnassa ja heidän uskomuksissaan. Siten tutkimus on lähinnä käytännöllisen teologian alaan kuuluvaa tutkimusta. Sen sijaan Heinon tutkimukseen ei varsinaisesti sisälly sen arviointia, ovatko vapaamuurareiden viralliset opetukset ristiriidassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetusten kanssa. Tämä kysymys kiinnostaa erityisen paljon Dr. Evl -hahmoa, joka on syventynyt systemaattiseen teologiaan ja tämänlaisten kysymysten analysointiin. Seuraavassa on siis Dr. Evl:n omaa pohdintaa ja analyysia (ei siis kirkon virallisia päätöksiä kirkon suhteesta vapaamuurareihin). Koska vapaamuurarien riitteihin liittyy myös salattuja puolia, ei ole mahdollista analysoida kirkon ja vapaamuurarien uskomusten yhteensopivuutta kattavasti. Seuraavaksi otan esille muutamia huomioita niiden tietojen valossa, joita olen saanut Heinon tutkimuksesta ja Suurloosin nettisivuilta. On kuitenkin huomattava, että vapaamuurarijärjestöjä on maailmassa monia ja myös niiden uskomukset vaihtelevat. Tässä keskitytään lähinnä siis suomalaisiin vapaamuurareihin.
- Ensimmäinen huomioni liittyy Suomen suurloosin ohjesääntöön, jonka mukaan jäseneksi pyrkivän tulee tunnustaa Muinaisaikaisten Rajapylväiden mukaisesti uskovansa ”yhteen iankaikkiseen ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan sekä sielun kuolemattomuuteen” (s. 32). Myöhemmin tutkimuksessa viitataan muun muassa Sinisten loosien vanhemman kaitsijan virkaanasettamiseen, jossa todetaan mm. ”Vesivaaka opettaa, että me kaikki polveudumme samasta alkulähteestä ja olemme saman luomakunnan olentoja…kerran tulee aika, jolloin kaikki erilaisuudet häviävät ja jäljelle jää vain hyvyys, jolloin kuolema, tuo kaikkien maallisten arvojen tasoittaja, palauttaa meidät samaan yhteiseen alkutilaan.” (s. 41–42). Loosin mestarin virkaanasettamisessa taas todetaan: ”…Opeta veljiä kunnioittamaan Kolmea Suurta Loistotähteämme, jotka ovat Pyhä Raamattu, suorakulma ja harppi, joiden kaunis symboliikka on sinulle tunnettu.” Näyttää siltä, että vaikka vapaamuurarit ovat keskimääräistä sitoutuneempia Suomessa kristinuskoon, kyseisen liikkeen rituaaleihin kuuluu sellaisia uskonnollisia piirteitä, jotka ovat kristinuskolle vieraita. Heinon tutkimuksesta ei käy tarkemmin ilmi esim. se, mitä ovat Vesivaaka tai Muinaisaikainen Rajapylväs.
- Suomen suurloosin internet-sivut herättävät myös kysymyksiä vapaamuurareiden uskomuksista. Sivuilla nimittäin todetaan, että vapaamuurareilla ei ole ”minkäänlaista uskonnollista oppia tai tunnustusta” ja toisaalta edellytetään uskoa yhteen Jumalaan. On kuitenkin selvää, että usko yhteen Jumalaan on jo sellaisenaan uskonnollinen oppi tai tunnustus – toisin kuin siis sivut väittävät.
- Lisäksi sivuilla todetaan, että ”vapaamuurariuteen ei kuulu salatiedettä tai magiaa.” Toisaalta sivuilla kuitenkin esitetään, että vapaamuurarien tavoitteena on ”auttaa perinteisten rituaalien ja symbolien avulla jäseniään heidän pyrkimyksissään paremmiksi ihmisiksi” ja että salaisuudet ”ovat vapaamuuraritoiminnan perinteistä ydintä, jonka tehtävänä on tarjota kokelaille mielenpainuvia elämyksiä ja myös lisätä veljeskunnan yhteenkuuluvuuden tunnetta.” Jos kuitenkin rituaalien avulla pyritään esimerkiksi paremmiksi ihmisiksi, voi kysyä, eikö tämäkin kuulu olennaisena osana uskontojen tuntomerkkeihin. On myös syytä huomata, että tällaiset uskontoa muistuttavat rituaalit ovat salattuja. Vaikka järjestö ei pidäkään itseään uskontona, näyttää siltä, että vapaamuurareiden toiminnassa on piirteitä jonkinlaisesta mysteeriuskonnosta – etenkin, jos otetaan huomioon Heinon tutkimuksen viittaukset ainakin minulle tuntemattomiin entiteetteihin tai asioihin (esim. Vesivaakaan tai Muinaisaikaiseen Rajapylvääseen)?
- Vapaamuurarit eivät kuitenkaan salli sivuston mukaan keskustelua uskonnosta ja politiikasta. Kyseistä sääntöä perustellaan sillä, että se voisi saada aikaan ristiriitoja ja toisaalta paljastaa jäsenten uskonnollisen vakaumuksen (vrt. vapaamuurareissa ei koskaan kysytä jäsenen uskonnollista laatua).
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että Suomen vapaamuurarit ovat Heinon tutkimuksen mukaan erittäin sitoutuneita kristinuskoon ja kirkkoon. Toisaalta vapaamuurareiden rituaaleissa näyttää olevan kristinuskolle vieraita uskonnollisia piirteitä. Vapaamuurarit myös ovat perustaneet useita hyväntekeväisyysjärjestöjä (mm. Ragnar Ekbergin Säätiö), vaikka he toisaalta muistuttavat, ettei se ole liikkeen päätarkoitus. Liike näyttää myös painottavan vahvasti kehittymistä hyveelliseen elämään. Liikkeessä näyttää olevan siis paljon kirkon kanssa yhteistä arvopohjaa.
Ongelmalliseksi liikkeeseen kuulumisen tekee kuitenkin Dr. Evl:n mukaan kristitylle se, että se näyttää sisältävän kristinuskolle vieraita uskonnollisia piirteitä. Toisaalta näiden uskonnollisten piirteiden analysoimisesta tekee haasteellisen sen, että vapaamuurarit eivät salli uskonnosta puhumista, pitävät salaisia rituaaleja, eivätkä itse pidä edellä mainittuja piirteitä uskonnollisina tai tunnustuksellisina.