Nimimerkki ”Pohdiskelija” kysyy: ”Miksi maailmassa on monia uskontoja? Toimiiko Jumala myös muiden uskontojen parissa? Miten kristityn tulisi suhtautua muihin uskontoihin? Esim. monet muslimit ovat kovin vakuuttuneita uskonsa totuudellisuudesta ja kristittyjen harhaoppisuudesta. Mitä tästä pitäisi ajatella?”
Vastaus:
Muslimien puolesta en osaa tai varmaan voikaan puhua tässä yhteydessä, mutta käsittääkseni niin Koraanissa kuin muslimien keskuudessakin on tähän liittyen erilaisia näkemyksiä: osa arvostaa kristittyjä; osa taas näkee heidät harhaoppisina sekä osa on jotain tältä väliltä.
Samalla tavoin kirkonkin historiasta löytyy monenlaista suhtautumistapaa muihin uskontoihin. Nykyisinkin eri kirkkojen sisällä kristittyjen kesken on hyvin paljon vaihtuvuutta sen suhteen, miten muihin uskontoihin suhtaudutaan. Jotkut kristityt voivat olla hyvinkin sallivia ja taas osa hyvin jyrkkiä näkemyksissään näissä asioissa. Suurin osa on varmaan jotain siltä väliltä.
Myös kirkkojen virallisista kannanotoissa toisaalta usein tunnustetaan jokaisessa ihmisessä oleva luontainen (ja vaikkapa muissa uskonnoissa ilmenevä) kaipaus (pahuuden ja synnin seurauksena kadonneeseen) Jumala-yhteyteen, mutta samalla tuodaan esille se, että Kristus on lopulta se ainoa oikea tie todellisen Jumalan luo. Muita uskontoja ja niiden harjoittajia kunnioitetaan, mutta toisaalta ajatellaan, että ainoastaan Kristus voi pelastaa ihmisen todelliseen hyvyyteen ja yhteyteen Jumalan kanssa.
Myös kirkon historiassa on ajateltu, että muissakin uskonnoissa on vähintään kaipuuta löytää Jumala ja yhteys Häneen. Tunnetuin esimerkki lienee apostoli Paavalin puhe Areiopagilla, jossa hän sovelsi paikallisia uskomuksia hienolla tavalla julistukseensa Kristuksesta (Ap. t. 17:16-34).
Joskus kirkon historiassa on suhtauduttu hyvin kriittisesti muihin uskontoihin ja demonisoitu niitä – etenkin silloin, kun niihin on liittynyt esim. ihmisuhreja. Vaikka nykyäänkään lähetystyössä kristillinen sanoma hyvyydestä ja Kristuksen armosta joutuu joskus törmäyskurssille paikallisten tapojen kanssa, pyritään lähetystyössä ennen kaikkea rakentavaan vuorovaikutukseen paikallisten ihmisten kanssa. Suomalaisilla läheteillä onkin tietääkseni selkeä missio auttaa eri kulttuurien asukkaita monin eri tavoin (mm. lääkäreinä, opettajina, rakentajina, kätilöinä, pappeina jne.) ja itse sopeutumalla paikallisiin kulttuureihin. He eivät myöskään tietääkseni tietoisesti hae liian voimakkaita vastakkainasetteluja, mutta sopivissa tilanteissa julistavat ihmisille ilosanomaa Kristuksesta kaste- ja lähetyskäskyn hengessä sekä myös kyseenalaistavat ihmisille selkeästi haitalliset asiat (esim. väkivallan). Kristinuskoon kuuluu olennaisena osana pyrkimys vaikuttaa myönteisesti niin ihmisten elämään kuin arvomaailmaankin.
Myös Raamatusta löytyy mielenkiintoisia kohtia. Esimerkiksi kohdassa 5. Moos. 4:19 todetaan: ”Kun kohotatte katseenne taivasta kohden ja näette auringon, kuun ja tähdet, taivaan kaikki joukot, älkää langetko niiden lumoihin, älkää kumartako älkääkä palvoko niitä. Ne on Herra, teidän Jumalanne, jättänyt muille kansoille.” Näin ollen Vanhassa testamentissakin on kohtia, joissa ajatellaan, että muilla kuin israelilaisilla on omat palvonnan kohteensa.
Sen sijaan israelilaiset eivät saa missään tilanteessa ajautua palvomaan muiden kansojen Jumalia. Israelin Jumala on etenkin tämän suhteen kiivas Jumala. Koska Israelin Jumalan on nykyään myös meidän pakanakristittyjen Jumala, ei meilläkään ole lupa palvella muita jumalia. Kristittyjäkin koskee sama kymmenen käskyä tai esim. rakkauden kaksoiskäsky, joissa molemmissa ainoan todellisen Jumalan rakastaminen on se ykkösasia.
Toisaalta myös Raamatusta löytyy kriittisiä kohtia kaikenlaista epäjumalanpalvelusta kohtaan (ks. esim. Jes. 44:9–20). Samoin esimerkiksi luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Isossa katekismuksessa todetaan: ”Pakanat siis oikeastaan tekevät epäjumalakseen sen, mitä he oman mielikuvituksensa harhauttamina Jumalasta uneksivat. Näin he luottavat pelkkään tyhjyyteen.”
Kristinuskon näkemyksen voisikin niin Raamatun kuin perinteen näkökulmasta kiteyttää siten, että sen mukaan on vain yksi todellinen kolmiyhteinen Jumala. Kuitenkin muillakin kuin kristityillä on usein kaipuu Jumalan ja koko olemassaolon lähteen luo ja tuo kaipaus ilmenee muina uskontoina.
Ihmisiä ei kuitenkaan saa luonnollisestikaan väkivalloin tai manipuloimalla pakottaa uskomaan todelliseen Jumalaan. Sen vuoksi, olisikin tärkeää, että jokaisessa maassa oli käytännössä uskonnonvapaus. Kirkon tehtävä on julistaa niin sanoin kuin teoin ilosanomaa Kristuksesta. Siitäkin huolimatta vain Jumala voi synnyttää ihmisen sydämessä uskon todelliseen Jumalaan. Tuon uskon syntymiseen tarvitaan kuitenkin käytännössä julistusta sekä pyhiä toimituksia eli sakramentteja (eli kastetta ja ehtoollista).