Pertti Widén kysyy: Lapsuudessani ja nuoruudessani Jumalan palvomisesta puhuivat vain Jehovan todistajat, muuten oli kysymys epäjumalien palvonnasta. Tuntuu hyvin vieraalta, kun nykyään kuulee palvonnasta myös kirkossamme. Miten tähän pitäisi suhtautua.
Vastaus
Dr. Evl tutki asiaa ja tosiaan palvonnalla on suomen kielessä ja ennen kaikkea raamatunkäännöksessä negatiivinen kaiku. Esimerkiksi Terho Itkosen kieliopas kuvaa verbiä palvoa seuraavasti: ”1. kunnioittaa pyhänä, osoittaa jollekulle t. jollekin jumalallista kunnioitusta: p. epäjumalia; vainajia; pyhimyksenä palvottu marttyyri. Kristinuskon Jumalan kunnioittamisesta par. palvella – –.”
Näin ollen etenkin kristillisyydessä palvoa on samaistunut kielenkäytössä nimenomaan epäjumalien palvontaan ja palvella tai aidon Jumalan kunnioittamiseen (vrt. jumalanpalvelus). Itse asiassa esimerkiksi Vanhan testamentin käännöksessä palvoa viittaa poikkeuksetta epäjumalan tai vieraiden jumalien palvontaan (esim. 2. Kun. 17:16) ja palvella taas Israelin Jumalan kunnioittamiseen (esim. 5. Moos. 10:20). Toisaalta Vanhassa testamentissa kielletään myös palvelemaan vieraita jumalia (esim. 5. Moos. 6:14).
Syytä erotteluun palvonnan tai palvelemisen välillä ei löydy esimerkiksi Vanhan testamentin hepreasta. Taustalla lieneekin latinankielinen sana adoratio, joka tarkoittaa palvontaa tai kunnioitusta. Rooman valtakunnassa adoraatiota osoitettiin erilaisin elein niin keisareille kuin roomalaisille jumalillekin. Tämän vuoksi palvonnalla saattaa olla kristillisyydessä negatiivinen kaiku.
Toisaalta katolisessa kirkossa adoraatio on yleisessä käytössä ja se viittaa mm. konsekroitujen eli siunattujen ehtoollisaineiden palvontaan. Varhaisessa luterilaisuudessakin oli mahdollista – ja miksi ei myös nykyään – osoittaa ehtoollisaineille adoraatiota. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kumartamista ehtoollisaineille konsekroinnin hetkellä. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista, eivätkä useimmat papit noudata kyseistä tapaa. Katolisen kirkon sakramenttiadoraatio poikkeaa kuitenkin luterilaisesta siinä, että ehtoollisleipiä konsekroidaan palvomista varten (esim. Corpus Christi -juhla), kun taas luterilaisuudessa ehtoollisaineita konsekroidaan vain nauttimista varten.