Nimimerkki ”Selvennystä!” kysyy: ”Tämän ajan ´mantra´ eri palstoilla ja blogeissa kuuluu näin: luovu messusta ja magiasta. Olen täysin ymmällä. Voisiko tätä avata maallikolle. Ymmärrän kyllä uudistusten merkityksen kirkossa. Messuun kaivattaneen jotain muutosta jne. Mutta mitä tällä magialla suoraan sanottuna tarkoitetaan? Liittyneekö ehtoolliseen? Eikö juuri ehtoolliselle kokoontuminen ole kristinuskon ydintä? Niinhän tekevät kaikki suuret kristilliset kirkot ympäri maailmaa. Onko tässä jotenkin eletty ´harhassa´ kohta 2000 vuotta? Ja nyt muutamat valveutuneet Suomessa herättelevät meitä. Vai kuinka on?”
Vastaus:
En tarkalleen tiedä millaisissa yhteyksissä mainitsemasi asiat on esitetty, joten voi olla, että vastauksenikin menee hieman sivuun. Olen kuitenkin itsekin kuullut samansuuntaisia vaatimuksia joskus. Usein niihin on kuulunut ajatus, että messua tai ehtoollista ei tule ymmärtää maagisesti. Tällöin taustalla saattaa olla ajatus, että katolisuudessa messu on jotain maagista ja mystistä, mutta esim. luterilaisuudessa jotenkin rationaalista.
Tällaiset kevyet heitot kuitenkin antavat virheellisen kuvan niin katolisesta kuin luterilaisestakin messusta. Itse asiassa luterilainen ja katolinen messu on rakenteeltaan hyvin lähellä toisiaan. Vaikka uusiakin elementtejä on esim. luterilaiseen messuun tullut jossain määrin vuosien varrella, on tähtäimenä luterilaisessa messussa aina ollut jonkinlainen pyrkimys alkuperäiseen raamatun ja varhaisen kirkon ajan messuun. Ihanteena on monella muullakin kirkolla se, että vietämme pohjimmiltaan samaa jumalanpalvelusta kuin esim. apostolit ja varhaisen kirkon kristityt.
Suhteellisen yhtenevän messurakenteen lisäksi niin katolisuudessa kuin luterilaisuudessakin ajatellaan, että ehtoollisaineet muuttuvat siunauksen eli konsekraation yhteydessä aidosti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Tosin katoliset käyttävät tämän muutosprosessin kuvaamisessa hyväksi aristotelista filosofiaa (esim. käsitys, että muutoksessa leivän ja viinin substanssi eli ikään kuin sisin olemus muuttuu, mutta aksidenssit eli ulkomuoto säilyy). Luterilaiset taas ajattelevat, että leipä ja viini sälyttävät ehtoollisessa olemuksensa leipänä ja viininä, mutta samalla ne muuttuvat aidosti myös Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Nähdäkseni kummassakaan käsityksessä ei ole kyse magiasta tai taikauskosta, koska näillä termeillä viitataan kristinuskossa yleensä sellaisiin yliluonnollisiin uskomuksiin, jotka ovat kristillisyyden kanssa ristiriidassa. Kristinuskon itseymmärrykseen ei siis kuulu se, että se olisi taikauskoa (esim. samalla tavalla kuin mustiin kissoihin liitetyt uskomukset) tai esim. noituutta. Itse asiassa esim. Luther ajatteli, että kristillinen usko vapauttaa ihmisen taikauskosta, jossa ihminen uskoo yliluonnollisiin ilmiöihin, mutta ei ole kuuliainen Jumalalle.
Ehtoollisessa onkin ennemmin kyse mysteeristä ja mystisestä ehtoollisaineiden muutoksesta ja uskosta siihen, että Kristus itse on tuolla aterialla läsnä. Ehtoollinen on myös äärimmäisen tärkeä asia katolisille, luterilaisille sekä mm. ortodokseille ja anglikaaneille – jopa niin tärkeä, että se on monissa kirkkokunnissa pyhän toimituksen eli sakramentin asemassa.
Vaikka esim. luterilaisuudessa uskotaan ehtoollisen mystiseen ja mysteeriseen luonteeseen, siinä arvostetaan myös järkeä. Luterilaisuus onkin hyvä esimerkki siitä, miten usko ja järki voivat mahtua samaan pakettiin tai jopa tukea toinen toistaan. Itse asiassa kirkon perinteessä onkin ajateltu, että usko on yksi järjen ja viisauden muoto. Usko nimittäin avaa ihmisen ymmärryksen hengellisille ja Jumalaan liityville asioille.