Nimimerkki ”Utelias” kysyy: ”Jeesus syntyi jouluna – vai syntyikö? Mikä on Jeesuksen oikea syntymävuosi ja -aika?”
Vastaus
Todennäköisesti syntyi – toisin kuin usein luullaan. Tästä linkistä löydät aika vakuuttavat perusteet:
http://www.areiopagi.fi/2013/12/onko-joulu-sittenkin-alunperin-kristillinen-juhla/
Nimimerkki: ”Mikä on humpuukia?” kysyy: ”Nikean uskontunnustuksen mukaan Jeesus on ”tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu”. Kirjassaan 10 käskyä kirkolle (s. 122-124) Kai Sadinmaa väittää, että käsitys Jeesuksen jumaluudesta päätyi kirkon oppiin, koska se palveli keisari Konstantinuksen poliittisia päämääriä. Palvovatko kristityt alkuperäisen Jeesuksen sijasta halpaa poliittista kompromissia, kuten Sadinmaa väittää, vai ovatko Sadinmaan väitteet humpuukia?”
Vastaus:
On totta, että kirkon historiassa myös maalliset hallitsijat ovat yrittäneet sotkeutua kirkon päätöksentekoon ja saada aikaan oman vallan tai esimerkiksi valtakunnan ykseyttä tukevan päätöksen. Tästä löytyy esimerkkejä niin varhaisesta kirkosta kuin esimerkiksi reformaationkin ajalta. Eri asia on kuitenkin se, missä määrin hallitsijat ovat tässä onnistuneet. Niin varhaisessa kirkossa kuin vaikkapa reformaation aikana kirkolla ja etenkin sen johtajilla on ollut merkittävä rooli opin muotoilussa.
Jotta pystyttäisiin arvioimaan, onko mainitsema kohta ”tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu” ennen kaikkea poliittinen päätös (tai ”halpa poliittinen kompromissi”) vai teologinen päätös, on syytä pohtia väitteen oikeellisuutta Raamatun valossa. Oppia ei tietenkään sellaisenaan löydy Raamatusta, mutta eri tekstikohtien perusteella voidaan kuitenkin saada asiaan osviittaa. Raamattu on tärkeä senkin vuoksi, että kirkko on käyttänyt sitä aina päätöksenteon lähteenä etenkin opillisissa kysymyksissä.
Vahvin todiste Nikean uskontunnustuksen määritelmälle löytyy Johanneksen evankeliumin ensimmäisestä luvusta, jossa todetaan mm. seuraavaa (huom. Sana-termi viittaa Kristukseen): ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala – – Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalleen antaa. – – Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut tuntemaan hänet.” Myös mm. Johanneksen evankeliumin neljännessätoista luvussa Jeesus kertoo identifioi itsensä Isään eli Jumalaan.
Näin ollen vuonna 325 pidetyssä Nikean kirkolliskokouksessa muotoiltiin raamatullinen näkökulma Jeesukseen ja se päätyi Nikean uskontunnustukseen. Siten Nikean uskontunnustusta voidaan pitää oikeaoppisena, eikä ”halpana poliittisena kompromissina”.
Nimimerkki ”Sepeteus” kysyy/kommentoi:
”Dr-Evl:n vastaus saa minut yhtymään Emeritus professori Antti Eskolan ajatuksiin. Hän moittii Kotimaa-lehdessä (10.4.2014) teologeja uskon möyhentäjiksi ja siirtää sovitusopin sivuun. Silloin hänen ei tarvitse välittää siitä, mitä kirkko opettaa. Itse ajattelen vähän samaan tapaan. Viime kerralla mainitsin psalmien armollisesta sanomasta. Itse asiassa Jumalan armollisuus näkyy läpi Vanhan testamentin: ”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, (Ex.34: 6,7).
Siksi kysyn edelleen: mihin tarvitaan sovitusta ja monimutkaista.”
Vastaus:
En oikein ymmärrä, miksi pidät Jumalan armoa ja sovitusoppia toistensa vastakohtina? Nehän kuuluvat olennaisesti yhteen. Jeesuksen ristillä aikaansaamassa sovituksessahan Jumalan armo juuri näyttäytyy kirkkaimpana. Toisin sanoen, mikä voisi olla armeliaampaa kuin kuolla toisten pahuuden ja pahojen tekojen tähden? Itse asiassa monet Raamatun armeliaimmat kohdat liittyvät juuri Kristuksen sovituskuolemaan (ks. esim. Room. 5:10–11; 1. Joh. 2:2 ja 4:10). Sovitusoppi ei olekaan siten meidän teologien ja kirkon monimutkainen keksintö, vaan aivan koko kristinuskon ydinjuttu, joka liittyy olennaisesti myös suurimpaan juhlaan eli pääsiäiseen.
Luin muuten tuon Antti Eskolan haastattelun. Itse näen tilanteen hyvin erilaisena kuin Eskola, joka esittää, että papit ”tekevät kuperkeikkoja yrittäessään pitää teologiansa opin rajojen sisäpuolella”. Minusta taas nykykirkon suurin ongelma on se, että suurella osalla niin papeista kuin maallikoistakin on tietämättömyyttä sen suhteen, mitä kirkko opettaa ja mitä kristillinen oppi oikeastaan on (vrt. http://www.espoonseurakunnat.fi/web/at-kirkko/mita-kirkko-opettaa). Syynä tähän on juuri sellainen oppiallergia, josta yhteiskuntamme ja myös Eskola näyttää kärsivän. Oikea kristillinen oppi on valitettavasti kärsinyt inflaation ja siihen suhtaudutaan nuivasti. Nuiva suhtautuminen ja oppiallergia ovat taas johtaneet joissain tapauksissa siihen, että harvoin tahdotaan edes kunnolla ottaa selvää, mitä kirkko opettaa (tosin esim. Eskola ja varmasti myös Sepeteus ovat varmasti katekismuksensa lukeneet).
Usein ihmiset sanovatkin, että en usko siten kuin kirkko opettaa. Harvoin he kuitenkaan ovat ottaneet selville, mitä se kirkko opettaa. Valitettavasti kirkon opetuksiin ei voi (ainakaan vielä) perehtyä esim. Helsingin sanomien sivuilta. Sen sijaan edellä mainitusta linkistä löytyy jotain osviittaa.
Dr. Evl onkin henkeen ja vereen oppi- ja kirkkomiehiä ja jopa kiitollinen Jumalalle siitä – sanoipa yleinen mielipide mitä tahansa! Yhtenä syynä tähän on luonnollisesti se, että Dr. Evl on pappislupauksessa sitoutunut kirkon opetukseen. Dr. Evl myös aidosti uskoo siten kuin kirkko opettaa. Lisäksi Dr. Evl ei halua oikeaoppisuuteen pitäytymisellä ja sen etsimisellä kurittaa, kahlita tai kuihduttaa omaa tai muiden ihmisten kriittistä ajattelua. Ennemmin Dr. Evl haluaa pyrkiä raamatun, kristillisenopin tutkimisen ja pohdinnan kautta Kristuksen parempaan ymmärtämiseen. Lisäksi Dr. Evl haluaa työssään pappina vapauttaa myös ihmisiä opin kautta iloon ja riemuun sekä myös kriittiseen ajatteluun. Pohjimmiltaanhan kristillinen oppi on nimittäin evankeliumia eli ilosanomaa!
