”Nimimerkkisi: ”Nainen rakkauden asialla” kysyy: ”Ennen on ajateltu ja osin nykyäänkin ajatellaan, että papin aamenen jälkeen saa mennä puolison kanssa sänkyyn. Seksielämä oli soveliasta aloittaa vasta avioliitossa, ei ennen sitä. Naisen tuli olla koskematon alttarille mennessään, mieheltä tätä kai ei edellytetty. Äitini mielestä seksielämä ilman avioliittoa on yäk-asia, mutta avioliitossa taas luonnollista. Minusta tuo ajattelutapa on kovin mustavalkoinen ja jättää kokonaan huomioimatta ihmisten välisen rakkauden ja halun nauttia toisesta. Dr. Evl, miten on oppineen kirkonmiehen kanta seksiin ennen papin aamenta?”
Vastaus:
Länsimaissa on tosiaan tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikaan merkittävä muutos suhtautumisessa avioliittoon ja seksuaalisuuteen. Aikoinaan kirkkokin oli varmasti käytännön tasolla tiukempi asian suhteen. Syynä oli varmasti se, että silloin avioliiton ulkopuolisella seksillä oli todennäköisesti dramaattiset seuraukset. Yhteiskunta rakentui etenkin maaseudulla perheiden varaan. Silloin ei ollut käytössä nykyisiä ehkäisyvälineitä tai kondomia, joka olisi suojannut sukupuolitaudeilta. Yksittäisen seksin seurauksena nainen tuli todennäköisemmin raskaaksi – ilman avioliiton tuomaa suojaa elatuksesta ja suojelusta, jotka olivat tuolloin elintärkeitä. On järjellä ajateltunakin selvää, miksi esimerkiksi Raamatun teksteissä elinikäistä avioliittoa pidetään ihanteena. Olihan silloin avioliitto lähes poikkeuksetta ainoa vaihtoehto toteuttaa turvallisesti seksuaalisuutta.
Vaikka nykyään länsimaissa avioliiton ulkopuolisella seksillä ei ole yhtä dramaattisia seurauksia kuin esimerkiksi sataviisikymmentä vuotta sitten, on mielestäni edelleen hyvä pitää elinikäistä avioliittoa parisuhteen ihanteena. Avioliitto edelleen mahdollistaa turvallisimman seksin ja lapsille hyvät kasvusuhteet. Edelleen on mahdollista esimerkiksi tulla ehkäisystä huolimatta raskaaksi – tuo riski on tosin huomattavasti pienentynyt ja riskin suuruus riippuu luonnollisesti ehkäisyvälineestä.
Vaikka avioliiton ulkopuolisesta seksistä ei olekaan enää ehkäisyn ja kondomien takia välttämättä yhtä merkittäviä seurauksia kuin ennen, ei kannata myös unohtaa seksuaalisuuteen kuuluvaa emotionaalista puolta. Parhainta seksi on nimittäin silloin, kun kaksi toisiinsa vahvasti sitoutunutta ihmistä tekee sitä. Toisin sanoen romantiikkaakaan ei kannata unohtaa.
Vaikka kirkolla onkin olemassa ihanteita, on selvää, että kristittyjenkään elämässä esimerkiksi ihanne elinikäisestä avioliitosta ei aina toteudu. Olemme vielä monin tavoin vajaita ihmisinä. Toisaalta on tärkeää huomata se, että seksuaalisuus on niin ihmisen perusolemukseen kuuluva asia, että vain murto-osa ihmisistä elää aseksuaalista elämää. Suurinta osaa meitä ajaa meihin sisäänrakennettu seksuaalivietti (”lisääntykään ja täyttäkää maa”). Toisaalta on varmasti niitäkin, jotka eivät tarvitse seksiä tai ovat tietoisesti valinneet naimattomuuden ihanteen.
Luterilaisuudessa avioliitto ei ole pyhän toimituksen eli sakramentin asemassa. Siitä huolimatta luterilaisuudessa on ajateltu perheen olevan jopa yhteiskuntaa tärkeämpi yksikkö. Luterilaisuudessa on myös painotettu sitä, että avioliitto on ennen kaikkea kahden ihmisen välinen sopimus, jolle voi käydä kirkossa pyytämässä ja rukoilemassa Jumalan siunausta. Samalla on tärkeää muistaa, että myös avioliiton aikana on hyvä rukoilla Jumalalta apua ja siunausta omaan liittoon, eikä esimerkiksi jättää vihkiraamattua hyllyyn pölyyntymään.
Oikeastaan avioliittoa ja seksuaalisuutta on arvostettu luterilaisuudessa jopa niin paljon, että luterilaisen papinkin on ollut luontevaa elää avioliitossa. Samalla luterilaisuudessa on hyvin tiedostettu jo alusta pitäen se, että avioliitto ei ole vain ruusuilla tanssimista. Avioliittoon kuuluvat omanlaisensa haasteet. Syynä on tähän se yksinkertainen seikka, että avioliittoon astuu aina kaksi syntistä ja vajaata ihmistä. Parhaimmillaan avioliitto tarjoaa kahdelle ihmiselle kuitenkin mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä niin ihmisinä kuin kristittyinä – etenkin jos kristillisyyttä (eli hengellistä elämää ja palvelevaa rakkautta vaalitaan). Dr. Evl:kin voi tunnustaa, että hän on oppinut paljon vaimoltaan ja sopivan kriittinen peili on tehnyt hyvää.
Seksuaalisuutta ja siihen kuuluvia ilmiöitä on niin paljon, että niistä voisi kirjoittaa enemmänkin – esimerkiksi yksinäisyyteen liittyvistä kysymyksistä. Näen kuitenkin parhaaksi viitata tässä kirkon virallisempaan ja mielestäni oikein hyvään teokseen, jossa käsitellään monipuolisesti avioliiton ja seksuaalisuuden kysymyksiä:
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/AC5B7C3890F48F5AC22577030038D858/$FILE/rakkauden_lahja.pdf
Lopuksi on syytä muistaa, että kirkko ja Dr. Evl ei ole erityinen seksuaalisuuden asiantuntija. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että mikään inhimillinen – eikä myöskään seksuaalisuus – ole kirkolle vierasta. Itse asiassa uskonnollisuus ja seksuaalisuus liittyvät läheisesti yhteen ainakin yhdessä suhteessa: molemmat ovat elämän peruselementteinä kiinnostaneet ihmisiä kautta aikojen. Erityisen mielenkiintoisia ne näyttävät edelleen olevan esimerkiksi silloin, kun jonkun kirkonmiehen tai -naisen hairahdusta käsitellään julkisuudessa.
