Nimimerkki Toivo kysyy: Pelastuuko uskosta Jeesukseen, vaikka ei kaikkia syntejään synniksi tunnistaisi eikä niitä ymmärtäisi katua?
Vastaus:
Yleensä vääryyttä tehdessämme omatunto kolkuttaa. Näin ei kuitenkaan läheskään aina käy. Olen itse sitä mieltä, että kukaan tuskin tietää kaikkia rikkomuksiaan. Osaatko esimerkiksi sanoa, milloin et ole tai olet rakastanut Jumalaa yli kaiken tai lähimmäistäsi niin kuin itseäsi? Vaikka jotain osviittaa voimme esim. omantunnon ja vaikkapa kymmenen käskyn valossa saada siitä, mitä käskyä tai käskyjä olemme rikkoneet, on selvää, että osalle rikkomuksistamme olemme myös sokeita. Meillä ihmisillähän on myös paha tapa usein selitellä etenkin pieniä rikkomuksiamme parhain päin. Suuri osa meistä on armollisempi itseään kuin muita kohtaan. Esimerkiksi yhdessä jumalanpalveluksissamme luettavista synnintunnustuksistakin (nro 705) rukoillaan myös niiden syntien puolesta, jota emme tunnista: ”Sinä näet kaiken väärän, senkin, mitä itse en näe.”
On myös hyvä muistaa, että synti on jotain paljon syvempää kuin pelkät pahat teot. Synti on tarttunut jokaisen meidän olemukseen, eikä kukaan meistä ole pahalle immuuni. Pahat teot ovat vain seurausta meissä kaikissa olevasta pahuudesta. Tämä on hyvä tiedostaa ja se on myös tärkeä askel Jumalan armon kokemiselle sekä paremmaksi ihmiseksi kehittymiselle. Kristus ei olekaan sovittanut vain pahoja tekoja, vaan hän vapauttaa meidät myös ihmisolemukseen pinttyneestä synnistä lopullisesti ylösnousemuksen päivänä.
Tässä elämässä me tosin joudumme vielä käymään taistelua niin omaa kuin maailmankin pahuutta vastaan. Jumala itse kuitenkin antaa sanan (=raamatun lukeminen, siihen perustuvan saarnan kuuleminen) sekä sakramenttien (=kaste ja ehtoollinen) kautta uskoa, toivoa ja rakkautta sekä voimaa taistella hyvyyden puolesta. Meidän myös kannattaa rukouksessa pyytää Jumalalta voimaa hyvän tekemiseen. Näin ollen hengellisen elämän hoitamisella on tärkeä merkitys pahuutta vastaan taisteltaessa.
Lopuksi on hyvä muistaa, että vaikka on hyvä olla omasta vajavaisuudestaan ja pahuudestaan tietoinen, etenkään omaltatunnoltaan herkän ihmisen ei kannata liiankaan neuroottisesti etsiä itsestään vikaa. Ihmiset ovat nimittäin itsekriittisyyden suhteen hyvin erilaisia: jotkut ovat liian itsekriittisiä ja jotkut taas eivät koskaan näe itsessään mitään vikaa. Kumpikin ääripää on huono. Viisas ihminen kulkee tässäkin kultaista keskitietä.