Nimimerkki ”Utelias” kysyy: ”Jeesus syntyi jouluna – vai syntyikö? Mikä on Jeesuksen oikea syntymävuosi ja -aika?”
Vastaus
Todennäköisesti syntyi – toisin kuin usein luullaan. Tästä linkistä löydät aika vakuuttavat perusteet:
http://www.areiopagi.fi/2013/12/onko-joulu-sittenkin-alunperin-kristillinen-juhla/
”Pohdiskelija” kysyy: ”Miten kirkko ymmärtää Raamatussa esiintyvän kuvantekokiellon? Miksi sitä ei enää esiinny nykyisin käytössä olevassa kymmenessä käskyssä? Ovatko ikonit yms. Jumalan sanan vastaisia?”
Vastaus
Kuvakielto on tosiaan mielenkiintoinen kysymys. Esimerkiksi islamissa ja juutalaisuudessa on perinteisesti suhtauduttu kielteisesti. Kuvakieltoon on usein liittynyt myös kuvainraastoa. Juutalaisuudessa kiellon taustalla on Toisesta Mooseksen kirjasta löytyvä kohta, joka on osa kymmentä käskyä: ”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.” (2. Moos. 20:4). Kyseinen kohta liittyy ensimmäiseen käskyyn palvella vain todellista Israelin Herraa ja Jumalaa. Kyseinen kohta siten kieltää sellaisten kuvien tekemisen, jotka voisivat johdattaa epäjumalanpalvelukseen .
Kristinuskossa on myös pidetty kymmentä käskyä tärkeänä, mutta juuri tuosta kuvakiellosta on ja sen tulkinnasta historian kuluessa taisteltu. Esimerkiksi Bysantissa ja koko kristikunnassa sekä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa käytiin 700- ja 800-luvuilla vääntöä kuvakiellosta. Voittavaksi kannaksi jäi silloin se, joka salli pyhät kuvat eli ikonit. Myös reformaation yhteydessä 1500-luvulla käytiin kiistaa kirkossa olevista kuvista ja patsaista. Esim. Lutherin entinen yliopistokollega Andreas Karlstadt halusi poistaa Wittenbergistä katoliset kuvat juuri kymmeneen käskyyn vedoten. Samoin esimerkiksi Sveitsin reformoidut uskonpuhdistajat eli Ulrich Zwingli ja Jean Calvin suhtautuivat samalla tavoin kielteisesti uskonnollisiin kuviin. Tämä näkyy nykyäänkin siinä, että esim. kalvinistiset ja reformoidut kirkot ovat hyvin pelkistettyjä, eikä niistä juuri löydy kuvia. Jotkut juutalaisuudesta kristinuskoon kääntyneet juutalaiset ovatkin osin tämän vuoksi löytäneet uuden hengellisen kodin kalvinistisista ja reformoiduista kirkoista.
Sen sijaan Luther ei itse ollut kuvainriiston kannalla ja luterilaisissa maissa keskiajan kuvat säilyivätkin paremmin. Esimerkiksi Suomessa siirtyminen katolisuudesta luterilaisuuteen tapahtui myös tässä suhteessa suhteellisen kivuttomasti ja ilman isoja muutoksia. Toisaalta esim. kirkossa olevia kuvia tuskin voi rinnastaa Toisen Mooseksen kirjan kuvakieltoon, jonka selkeä tarkoitus on estää epäjumalanpalvelus.
Mitä sitten kuvakiellosta tulisi ajatella? Ymmärrän hyvin esim. reformoituja ja kalvinisteja, jotka haluavat myös tässä pitäytyä kymmeneen käskyyn. Toisaalta pidän myös kiehtovana ja hyvänä esimerkiksi ortodoksista perinnettä, jossa ikoneilla tärkeä hengellinen merkitys.
Yksi hyvä peruste pyhien kuvien sallimiselle on myös mielestäni inkarnaatio eli Jeesuksen lihaksituleminen. Kun Jumala syntyi ihmiseksi, ei hän enää samalla tavoin salannut itseään ja ollut niin toispuoleinen kuin aiemmin. Ne jotka näkivät Jeesuksen, näkivät myös Isän (vrt. Joh. 14:9). Sen vuoksi pidän mahdollisena sitä tulkintaa, että Kristuksen ihmiseksitulon myötä kymmenen käskyn kuvakielto ei enää päde tai ylipäätään koske esim. ikoneita.
On myös tärkeää huomata, että ikonien tarkoitus on suunnata nimenomaan Jumalan kunnioittamiseen ja palvelemiseen sekä hengellisen elämän hoitamiseen. Siksi niitä ei voi myöskään pitää mielestäni epäjumalanpalveluksena. Lisäksi kuvilla on myös ollut aikoinaan etenkin lukutaidottomalle kansalle tärkeä pedagoginen ja hengellinen merkitys. Kirkoissa olevat kuvat Raamatun kertomuksiin ovat antaneet heille käsityksen keskeisimmistä tapahtumista. Myös nykyään kuvilla (esim. Lasten Raamatuissa) on tärkeä pedagoginen merkitys.
Yhteenvetona voin todeta, että ymmärrän tässä toisaalta esim. niin reformoituja ja juutalaisia kuvakiellon kannattajia, mutta nähdäkseni kymmenen käskyä ei kiellä muut kuin epäjumalanpalvelukseen johdattavat kuvat. Myös Jeesuksen lihaksituleminen ja inkarnaatio puoltaa esim. sitä, että kirkoissa voi olla kuvia Kristuksesta. Ehkäpä asia on kristitylle myös ns. oman harkinnanvallan asia eli asiassa voi hyvällä omalla tunnolla toimia, kuten haluaa?
Ps. Vaikka Tapiolan kirkko on luterilainen, se menisi myös mielestäni reformoidusta tai kalvinistisesta kirkosta. Tervetuloa tutustumaan pelkistettyyn, mutta juhlallisen arvokkaaseen kirkkoon.
”johan” kysyy: ”Miksi parannus saarnat eivät puhuttele minua, enkä jaksa luopua huonoista elämän tavoistani?”
Vastaus:
Tämä onkin hyvä, vaikea ja samalla hyvin mielenkiintoinen kysymys, jota voi lähestyä monesta näkökulmasta. Ongelmaasi voisi tarkastella esimerkiksi psykologisesta näkökulmasta. Välttääkseni ”keittiöpsykologin” leimaa ja pysyäkseni omassa lestissäni tarkastelen tätä kuitenkin teologisesta ja ehkä hieman filosofisestakin näkökulmasta.
Yksinkertaisin selitys ongelmallesi voisi ehkä olla se, että kuulemasi parannussaarnat ovat olleet huonoja: ne eivät esimerkiksi ole osanneet motivoida ja kannustaa oikealle ja pyhälle tielle. Sinun ehkä kannattaakin pohtia sitä, tekevätkö kuulemasi parannussaarnat sinulle hyvää vai vaikeuttavatko elämää. On tärkeää nimittäin muistaa, että oikea kristillinen opetus johtaa mm. armon, anteeksiannon ja hyvyyden kokemiseen sekä syvempään ymmärrykseen. Turhaan ei myöskään Uudessa testamentissa puhuta terveestä opetuksesta. Hyvä kristillinen opetus ei johda lopulta ahdistukseen, vaan iloon ja rauhaan.
Toinen mahdollinen ja varmasti kinkkisempi juttu onkin sitten se, että kärsit ongelmasta, jota esim. antiikin filosofit kutsuivat akrasiaksi tai tahdon heikkoudeksi. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että ihmisellä ei ole kykyä tai voimaa vaikuttaa elämäänsä, vaikka he tietäisivätkin esimerkiksi jonkin tietyn tavan elää olevan parempi. Esimerkiksi tupakoija jatkaa tupakoimista, vaikka tietää sen olevan itselle ja muille vahingollista. Tämä ongelma vaivaa varmaan jokaista ihmistä jossain elämän vaiheessa. Kukaan meistä tuskin aina toimii sen mukaan, mikä olisi rationaalisesti paras vaihtoehto.
Jopa apostoli Paavali mahdollisesti kärsi tästä ongelmasta:
Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. (Room. 7:14–25; KR-92).
Ongelmaksi akrasia tai tahdon heikkous tulee kunnolla silloin, kun se haittaa pahasti omaa tai muiden elämää. Tällainen tilanne voi esimerkiksi syntyy silloin, kun esimerkiksi tekee itselleen tai muille pahaa, vaikka tietää sen vääräksi. Silloin apua ongelmaan on hyvä etsiä esimerkiksi psykologian asiantuntijalta tai myös luterilaisten seurakuntien työntekijöiltä – riippuen siitä, onko ongelma ennemmin ns. maallinen vai hengellinen.
Itsekin olen aika ajoin kamppaillut elämäni aikana akrasian tai tahdon heikkouden kanssa. Silloin nimenomaan edellä mainitusta apostoli Paavalin kirjoittamasta Raamatun kohdasta on ollut hyötyä ja lohtua. Voimia ja siunausta haastavassa tilanteessa johanille.
Kaisa kysyy: ”Miksi kirkko voisi hyvin luopua vihkioikeudesta? Moni kirkon johtohenkilö näyttää kannattavan tuota ajatusta. Miten avioliittoon vihkiminen sitten hoituisi?”
Vastaus:
Jos kirkko luopuisi vihkioikeudesta tai se jostain syystä kirkolta evättäisiin, menisivät pariskunnat todennäköisesti maistraatissa naimisiin. Siellähän menee jo nytkin osa pariskunnista naimisiin. Siinä tapauksessa kirkko todennäköisesti kuitenkin edelleen siunaisi jo vihittyjä pariskuntia eli käyttäisi jo nyt olemassa olevaa avioliiton siunaamisen kaavaa. Oikeastaan kirkossa vihkiminen on lähinnä käytännöllinen kysymys. Pariskunnat saavat nykyisessä avioliittoon vihkimisen toimituksessa samassa paketissa kaksi asiaa: he pääsevät juridisesti katsoen naimisiin ja saavat kirkolta liitolleen siunauksen (tai paikalla oleva seurakunta pyytää Jumalalta heille siunausta rukouksessa). Näin pariskuntien ei tarvitse ensin mennä maistraattiin ja sitten kirkkoon.
Elina Orpana kysyy: ”Äitini (70 v.) Hirvensalmelta haluaa Kirkon jäsenenä ja Tasa-arvon kannattaja tietää miten hautaansiunaaminen ja kastaminen suoritetaan, jos siunattava on homo/lesbo tai lapsen vanhemmat ovat homo/lesbo pariskuntia, kirkkoon kuuluvia jäseniä. Saavatko näissäkin toimituksissa papit valita sen mukaan mitä mieltä he sitten ovatkin tasa-arvosta. Tytär ja äiti kyselee miten kirkossa voivat / voivatko toiminnot näin jakautua henkilökohtaisten mielipiteiden mukaan? Ystävällisesti äitini puolesta Elina.”
Vastaus:
Kysymyksen taustalla on ilmeisesti jokin yksittäinen tapaus. Kysymyksen perusteella on vaikea ottaa tuohon yksittäiseen tapaukseen kantaa niukan informaation ja myös sen takia, että seurakuntien pappien toiminnan valvominen kuuluu mm. sen seurakunnan kirkkoherralle ja tuon hiippakunnan tuomiokapitulille. Dr. Evl:llä ei ole tällaisissa asioissa velvollisuuksia tai oikeuksia toimia tuomarina.
Voin kuitenkin yleisellä tasolla asiaa toki pohtia. Asiaa säätelee mm. kirkkojärjestys. Sen mukaan ” Kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti.” (KJ 1:4). Lisäksi kirkkojärjestyksessä (KJ 1:5) todetaan: ”Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista. Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan.”
Näin ollen myös samaa sukupuolta olevien ja kirkkoon kuuluvien vanhempien kristillinen velvollisuus on esim. tuoda lapsi kasteelle ja heillä on oikeus lapsensa kastamiseen. Samoin heillä on oikeus mm. sellaisiin kirkollisiin toimituksiin kuin esim. hautaan siunaaminen. Seurakunnan tulee siis järjestää heille nämä toimitukset.
Nimimerkki ”money money” kysyy: ”Kepan uutisessa sanottiin, että ´Zakat on kuitenkin maailman suurin ja luultavasti kaikkein kauimmin aikaa toiminut humanitaarisen avun kanava.´ Pitääkö paikkansa? Entäs kristittyjen kymmenyssysteemi, toimiko se muuta kuin alkuseurakunnassa? Maksaako kukaan nykyään kymmenyksiä, ja kenelle ne maksetaan, köyhille vai kirkolle? http://www.kepa.fi/uutiset/11291”
Vastaus:
Minulla ei ole syytä epäillä Kepan faktoja. Kaikissa ns. monoteistisissa kirjauskonnoissa eli islamissa, juutalaisuudessa ja kristinuskossa köyhien auttamista pidetään tärkeänä. Kymmennysjärjestelmästä puhutaan Raamatussa ennen kaikkea Vanhassa testamentissa. Sen sijaan alkuseurakunnassa lienee ollut ennemminkin yhteisomistus, joka jo tosin alkuvaiheessa koki myös säröjä (ks. Ap. t. 4:32–5:11). Esim. Suomen evankelis-luterilainen kirkkokaan ei peri ihmisiltä kymmenyksiä, vaan ennemminkin sadaksia. Kirkollisveron määrä on nimittäin esim. pääkaupunkiseudulla 1 prosentin paikkeilla. Kyseisellä rahalla kustannetaan kirkon moninainen toiminta ja kirkko myös maksaa vuosittain veronkannosta valtiolle. Rahasta suurin osa menee Suomessa tehtävään kasvatustyöhön, mutta osaksi myös esim. diakoniaan ja köyhien auttamiseen. Kirkollisveron lisäksi moni kristitty antaa myös hyväntekeväisyyteen rahaa esim. kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tai Kirkon ulkomaanavun kautta.
Kymmenysjärjestelmistä olen joskus muistaakseni kuullut lähinnä joidenkin ns. vapaisiin suuntiin kuuluvien seurakuntien kohdalla. Kymmennykset menevät käsittääkseni käytännössä mm. seurakunnan toiminnan pyörittämiseen.
Nimimerkki: ”Minkä Jumala yhdisti, sen teologiat erottaa” kysyy: 1) ”Miten presbyteerien teologia eroaa luterilaisesta? Saako luterilainen nauttia presbyteeriehtoollista, ja päinvastoin? Onko Suomessa presbyteerejä?”
Vastaus:
Presbyteerikirkot ovat luterilaisuuden tavoin reformaation myötä syntyneitä kirkkokuntia. Niiden juuret ovat ennen kaikkea Brittein saarilla. Presbyteerit painottavat opissaan samoja asioita kuin luterilaiset: mm. Jumalan kaikkivaikuttavuutta. En ole kovin tarkasti perehtynyt presbyteeriteologiaan, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Yksi ero luterilaisiin on se, että presbyteerien oppi-isä on useimmiten ranskalaissyntyinen Jean Calvin ja luterilaisten saksalainen Martti Luther.
Käytännössä toinen historiallinen eroavaisuus on siinä, miten Kristuksen ymmärretään olevan ehtoollisaineissa läsnä. Reformoidut kirkkokunnat (joihin presbyteeritkin kuuluvat) olivat luterilaisten kanssa eri mieltä lähinnä vain yhdestä ehtoolliseen liittyvästä opillisesta asiasta 1520-luvun lopulla. Reformoitujen mukaan Kristus on ehtoollisaineissa läsnä vain hengellisesti, kun taas luterilaisten mukaan Kristus on fyysisemmin tai konkreettisemmin (vaikkakin mystisellä) tavalla ehtoollisaineissa. Luterilaiset halusivat tässä pitäytyä tarkemmin tai konkreettisemmin Jeesuksen omiin sanoihin (”Tämä on minun ruumiini” jne.) kuin presbyteerit. Sen vuoksi luterilaiset ja reformoidut eivät muodostaneet kirkkoliittoa 1520-luvun lopulla.
Kuitenkin modernin ekumeenisen liikkeen myötä luterilaiset ja reformoidut ovat lähentyneet toisiaan. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko solmi vuonna 1956 ehtoollisyhteyden Skotlannin presbyteerisen kirkon kanssa (ks. http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/112F0A96C7F7B8E8C22570B5002A6F86?openDocument&lang=FI) eli tämän presbyteerikirkon jäsenet voivat osallistua ehtoollisellemme ja me taas voimme osallistua heidän ehtoolliselleen. Suomessa asuvien presbyteerien määrää en saanut selville, mutta kyse on todennäköisesti hyvin pienestä joukosta.
Nimimerkki: ”Minkä Jumala yhdisti, sen teologiat erottaa” kysyy: ”Onko luterilaisuus laaja uskonto, paljonko luterilaisia on? Onko sitä missään muualla kuin Skandeissa ja Saksassa? Miksi se levisi juuri näille alueille, miksei muualle?”
Vastaus:
Luterilaisia on maailmassa reilut 70 miljoonaa. Luterilaisia löytyy ympäri maailmaa, mutta eniten meitä on Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Tällä hetkellä maailmassa on kristillisyyden osalta tapahtumassa painopisteen muutos. Eteläisellä pallonpuoliskolla kristillisyyden merkitys kasvaa kohinalla, kun taas länsimaissa sen merkitys on ohentunut. Tämä koskee myös luterilaisia. Esimerkiksi Etiopian luterilainen Yesus Mekane –kirkko on kasvanut hurjaa vauhtia viime vuosikymmenen aikana.
Luterilaisuus levisi ensimmäisenä 1500-luvulla Pohjois-Eurooppaan mm. luterilaisen kirjallisuuden, reformaatiosta johtuneen innostuksen sekä myös maallisten hallitsijoiden omien intressien myötä. Edelleenkin Pohjois-Eurooppa näyttäytyy hyvin luterilaisena, vaikka luterilaisuuden merkitys onkin viime vuosikymmeninä ohentunut. Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan luterilaisuus on siirtynyt etenkin saksalaisten maahanmuuttajien kautta etenkin 1800- ja 1900-luvuilla. Pohjois-Amerikassa on myös paljon pohjoismaalaisia ja sinne luterilaisuus on siirtynyt heidän kauttaan. Afrikkaan ja Aasiaan luterilaisuus on taas levinnyt mm. lähetystyön seurauksena.
Nimimerkki ”sami yosuf fani”; kysyy: ”Kuun lopulla olisi hieno ja harvinainen Sami Yosufin konsertti. Mutta jos kerran Shrekin katsominen on jollekulle syntiä, niin onko Sami Yousufin konsertti syntiä? Yosuf kun on muslimi ja ystävyyden, toivon ja Africa Aidin lisäksi laulaa myös islamista ja Allahista. Saako kristitty mennä sellaiseen konserttiin?”
Vastaus:
Mielestäni en kyllä sanonut mitään sen suuntaista, että Shrekin katsomisen voisi tulkita synniksi. En kovin paljon tunne Sami Yusufin musiikkia (jos sitä tarkoitit), mutta en pitäisi konserttiin osallistumista syntinä, jos siellä ei tule palvoneeksi jotain toista jumalaa tai olentoa kuin kolmiyhteistä Jumalaa. Ehkä se suurin kysymys, onkin se oletko menossa kuuntelemaan hyvää musiikkia vai palvomaan jotain toista jumalaa. Itse kuuntelin hieman hänen musiikkiaan ja ihan hyvältä kuulosti musiikillisesti sanoja tarkemmin analysoimatta. Hän myös mm. lauloi rauhasta ja ihmiskunnan ystävyydestä, mikä on enemmän kuin kannatettavaa myös kristillisestä näkökulmasta – etenkin näinä sotaisina aikoina.
Nimimerkki: ”hans välimäki” kysyy: ”Onko Shrek Raamatullisesti oikein? Onko sen katsominen – ja siitä nauttiminen – syntiä? Kuinka pääsen synneistäni eroon, jos on? Auta, Dr. Evil!”
Vastaus
Täytyy heti alkuun myöntää, että ei olisi tullut mieleeni, että Shrekin katsominen olisi syntiä. Minun olisi helpompi vastata, jos voisit hieman tarkentaa Hans kysymystäsi. Mikä Shrekissä on mielestäsi syntiä?
Entä miten sitten ylipäätään päästä synneistä eroon? Tämä on myös haastava kysymys, mutta siihen voin paremmin vastata? Kirkon käsityksen mukaanhan synti on ikään kuin ihmisolemuksessa oleva tauti: teemme usein tietämättämme, tahtomattamme tai sitten tieten tahtoen syntiä. Toisin sanoen pahat ja syntiset teot ovat ikään kuin oireita varsinaisesta taudista eli synnin syövästä, joka on jokaiseen ihmiseen tarttunut ja jonka takia me myös olemme kuolevaisia. Kukaan meistä tuskin on Kristusta lukuun ottamatta niin täydellinen, että voisi sanoa rakastavansa lähimmäistään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken? Itsekkyys ja oma napa ovat meitä liiankin lähellä.
Jotta voisimme taistella meissä olevaa syntiä vastaan, tarvitsemme korkeamman voiman eli Jumalan apua. Jumala on antanut meille esimerkiksi Raamatun, joka johtaa meidät pyhyyden tielle. Raamatun sanasta esimerkiksi saamme tietää, millaista on hyvä ja pyhä elämä sekä millainen on Jumala.
Raamatun sana sekä näkyvät armonvälineet eli kaste ja ehtoollinen välittävät meille uskon, toivon ja rakkauden sekä läheisen yhteyden kolmiyhteiseen Jumalaan eli Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Armonvälineiden kautta Jumalalta saamamme usko, toivo ja rakkaus myös pyhittävät meitä ja perkaavat pois meihin tarttunutta syntiä.
Itse asiassa kristityssä syntiä ja pahuutta vastaan taisteleekin itse Jumala, joka antaa voimaa myös tehdä hyvää. Toisin sanoen kolmiyhteinen Jumala voi vapauttaa meidät pahuuden kierteestä ja tämän hän tekee kirkkonsa kautta. Kirkkohan eli kristittyjen yhteisö nimittäin julistaa Raamattuun perustuvaa Jumalan sanaa, kastaa, opettaa ja jakaa ehtoollista sekä tekee moninaisia hyviä tekoja (mm. avustaa köyhiä). Kirkon voimana, viisautena ja moottorina toimii näissä tärkeissä tehtävissä itse Pyhä Henki. Me voimme omilla vajavaisilla kyvyillämme edistää arjessamme Jumalan valtakunnan ja hyvyyden toteutumista, mutta kasvun voi antaa vain Jumala.
Näin ollen meidän kristittyinä tulee taistella niin itsessä kuin maailmassa olevaa pahuutta ja syntiä vastaan. Voimaa ja viisautta saamme siihen Jumalalta ja hänen armonvälineistään. Lopullisesti pyhyytemme täydellistyy kuitenkin vasta tulevassa täydellisessä elämässä. Tässä ajassa joudumme vielä taistelemaan itsessämme ja maailmassa olevaa pahuutta ja syntiä vastaan. Sen vuoksi me myös tarvitsemme tässä ajassa myös Jumalan anteeksiantoa pahuutemme eli syntimme sekä pahojen tekojemme takia. Rakkautemme lähimmäistämme ja Jumalaa kohtaan ei ole vielä nimittäin täydellistynyt, vaan se on usein edelleen synnin, pahuuden ja itsekkyyden tahraamaa.
Meissä jäljellä olevista synnin rippeistä huolimatta, voimme käydä taistelua pahaa vastaan rohkein mielin. Kristus nimittäin voitti jo synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallan ristillä ja ylösnousemuksellaan. Voitto on siis jo varma, mutta se täydellistyy vasta tulevassa elämässä. Sen vuoksi voimme myös rohkeasti, iloisesti ja hyvin mielin elää tätä elämää tehden hyvää sekä nauttien Jumalan luomakunnasta ja arjen pienistä iloista!
Pääsiäisen ja ylösnousemuksen iloa jo nyt paaston keskellä toivottaen,
Dr. Evl (ei siis Dr. Evil, joka on tutumpi Austin Powers elokuvista 😉
