Voiko kirkko päästä yksimielisyyteen?

Kaisa kysyy: ”Kirkossamme on kaksi ääripäissä olevaa ryhmää: konservatiivisesti ajattelevat ja avarasti ajattelevat. Ensin mainitut sanovat ajattelevansa juuri niin kuin Raamattu sanoo ja avarasti ajattelevat taas soveltavat Raamatun sanaa tämän päivän kysymyksiin. Onko mielestäsi mahdollista, että nämä kaksi hyvin paljon toisistaan poikkeavaa ryhmää ja ajattelutapaa löytävät kirkossa yhteisen, kestävän sävelen? Tuntuu kurjalta, kun molemmat porukat ovat kaivautuneet omiin poteroihinsa ja vain huutelevat sieltä omia totuuksiaan.”

Vastaus

Etenkin julkisuudesta saa usein sen käsityksen, että kirkossa kaksi vastakkaista ryhmää kamppailevat. Seurakunnan arjen tasolla tuo kamppailu ei kuitenkaan näy yhtä paljon. Käytännössä kahtiajakoon törmään lähetyspappina lähinnä niissä tilanteissa, kun tarkastellaan lähetysmäärärahoja, joista on käyty runsaasti keskustelua viime vuosina etenkin pääkaupunkiseudulla.

On toki totta, että juuri lähetysmäärärahakiista on toiminut jakolinjana ehkä isommallekin erimielisyydelle kirkossa. Toisaalta kyse ei ole vain kahtiajaosta. Kirkossamme on monta erilaista ryhmittymää. En olekaan varma, onko järkevää luokitella ihmisiä tai ryhmittymiä akselille: avarakatseinen tai konservatiivinen. Oman kokemukseni mukaan esim. ns. konservatiiveissakin on avarakatseisia ja vastaavasti ”avarakatseisissa” kiihkoilijoita.

Toivoisin asiaan kahta muutosta:

1. Erimielisyys ei ole sinänsä mitenkään pahasta, vaan väistämätön osa ihmiselämää. Erityisen tärkeää on kuitenkin se, että erimielisyyksiä pystytään käsittelemään rakentavalla tavalla. Tämä edellyttää sitä, että kumpikin erimielisyyden osapuoli uskaltaa ajatella asiaa eri näkökulmista ja ottaa aidosti harkintaan toisen puolen argumentit sekä asiaan liittyvät faktat. Uskon ja toivon optimistina, että tällainen keskustelukulttuuri lisääntyy kirkossa.

2. Toisaalta on hyvä muistaa, että kirkon tulee pyrkiä yhteyteen ja ykseyteen, vaikka se lieneekin vajavuutemme ja syntisyytemme takia erittäin vaikeaa. Varmaan juuri sen vuoksi Kristuskin rukoilee seuraajille yhteyttä ja jopa ykseyttä:

”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.  Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” (Joh. 17:21–22)

Paavalikin kehottaa ”Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.” (1. Kor. 1:10).

Apostolien teoissa taas kuvataan tilanteita, joissa seurakunta oli parhaimmillaan harmonisen yksimielinen. Toisaalta mm. samasta teoksesta käy ilmi, että varhaisessa kirkossa oli erimielisyyksiä. Varmaan sen vuoksi niin Kristus kuin Paavalikin toivoivat yhteyttä ja ykseyttä.

Kirkossa onkin ollut kautta aikojen yhteyden ja ykseyden lisäksi myös erimielisyyttä. Tästä kertoo jo pelkästään se, että kristinusko on jakaantunut useaksi kirkkokunnaksi. Toisaalta kirkkokuntien sisällekin mahtuu niin erilaisuutta kuin erimielisyyttä. Esimerkiksi kirkkomme opettaja Martti Luther joutui todistamaan, että hänen tarkoittamansa kirkon sisäisen uudistuksen ja uskonpuhdistuksen kääntöpuolena oli kuppikuntien laajeneminen entisestään. Luther varoittikin esim. pienistä seurakunnista eli ryhmittymistä kirkon sisällä.