Millaisia teesejä Luther esittäisi nykyään?
Kaisa kysyy: ”Jos Luther eläisi nyt, millaisia teesejä hän mielestäsi naulaisi kirkon seinään? Mitä tämän ajan hengellistä meininkiä hän mahtaisi tuomita vääräoppisena? Mihin suuntaan hän veisi kirkkoa? Ymmärtääkseni sinä, Dr. Evl, tunnet Lutheria sen verran hyvin, että kykenet heittäytymään aiheeseen.”
Vastaus
Lutherin puolesta mahdoton puhua
Luther on tosiaan Dr. Evl:n erityisosaamisaluetta. Itse asiassa Dr. Evl -palstankin perimmäinen idea on pyrkiä tuoreella tavalla tuomaan esille luterilaista kristinuskon muotoa. Dr. Evl on myös tehnyt yliopistossa mm. Luther-tutkimusta ja pitänyt luentoja hänestä ja hänen käsityksistään. Vaikka Dr. Evl tunteekin hyvin Lutherin ajatusmaailmaa ja käsityksiä, on aina riskialtista ja jopa vaarallista puhua jonkun toisen (ja etenkin jo kuolleen) puolesta. Voin kuitenkin yrittää tehdä jonkinlaisia arvauksia ja vertailuja hänen käsitystensä ja nykyajan välillä.
Pirstoutuminen ongelmana luterilaisuudessa
Itse asiassa nähdäkseni niin nykyajan ja 1500-luvun luterilaisuudella on yksi merkittävä ongelma: pirstoutuminen. Joskus olenkin sanonut puolivakavissani, että ainoa asia joka protestantteja yhdistää on protestoiminen jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Pirstoutumisesta huolimatta luterilaisuudessa on ollut myös yhteyttä ja yhtenäisyyttä. Esimerkiksi Suomessa luterilaisuus on edelleen ylivoimaisesti tärkein uskonnollisuuden muoto.
Jos kuitenkin katsotaan tarkemmin 4,3 miljoonan suomalaisen luterilaisen kirkkoa, huomataan, että siihen kuuluu monenlaisia sisäisiä liikkeitä (mm. herätysliikkeitä) sekä ryhmittymiä (esim. Tulkaa kaikki -liike). Näiden liikkeiden ajatukset eivät ole aina kovinkaan linjassa kirkon virallisen opin kanssa, joka perustuu Raamattuun ja evankelis-luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Varsinainen ongelma on kuitenkin syvemmällä. Kirkkomme haluaa sulkea sisäänsä mahdollisimman paljon ihmisiä. Samalla kehitys on johtanut siihen, että kirkkoamme vaivaa monella tasolla oppiallergia ja etenkin allergia tunnustuksellista luterilaisuutta kohtaan.
Syynä tunnustuksellisen luterilaisuuden ja oppiallergian taustalla on todennäköisesti väärin ymmärrys siitä, mitä oppi tai luterilaisuus todellisuudessa on. Opin tehtävä ei nimittäin ole ensisijassa kahlita ihmisen ajatuksia tai erottaa ihmisiä toisistaan, vaan välittää evankeliumia eli ilosanomaa Kristuksesta ja siten nimenomaan avartaa ymmärrystä koko kosmoksen kannalta tärkeimmästä asiasta eli Kristuksesta.
Kristillinen oppi on nimittäin oppia siitä, kuinka Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallan. Mikä siis olisikaan enemmän kirkon ytimessä kuin kristillinen oppi? Uskon myös vahvasti, että todellinen kristillinen oppi ei erota kristittyjä toisistaan, vaan toimii nimenomaan yhteyden rakentamisen välineenä – mutta se edellyttää käytännössä myös rakkautta ja kunnioitusta. Äskettäin juuri tästä aiheesta Jussi Koivisto kirjoitti seuraavan blogin, jossa aihetta tarkastellaan laajemmin ja josta olen täysin samaa mieltä 😉
Antinomismi luterilaisuuden vitsauksena
Haluan vielä tuoda esille yhden opillisen harhan, joka vaivasi luterilaisuutta 1530-luvulla ja joka vaivaa erityisesti nykyistä luterilaisuutta: antinomismi. Tämä hienolta kuulostava harhaoppi käytännössä tarkoittaa sitä, että Jumalan lailla ei katsota enää olevan merkitystä sen jälkeen, kun evankeliumi Kristuksesta on levinnyt maailmaan. Tämä harhaoppi levisi 1530-luvulla mm. Wittenbergissä ja Luther vastusti sitä kiivaasti. Antinomistit väittivät, että heidän pitää viedä reformaatio loppuun ja vapauttaa kirkko kokonaan Jumalan laista. Lutherin mukaan taas todellista evankeliumia eli ilosanomaa ei voi olla ilman lakia.
Lutherin mukaan evankeliumi ilman lakia nimittäin muuttuu todellisuudessa pahuudeksi ja hillittömyydeksi. Hänen mukaansa me emme ole vielä täydellisiä tai elä täysin pyhää elämää. Sen vuoksi Lutherin mukaan kirkko ja yksittäiset kristityt tarvitsevat edelleen lakia, joka muistuttaa inhimillisen erehtymisen mahdollisuudesta ja meitä ihmisiä vielä vaivaavasta synnistä ja pahuudesta. Parhaimmatkin kristityt voivat langeta nimittäin syntiin eli moraalittomuuteen, epäuskoon jne. Oman epätäydellisyyden ja syntisyyden tunnustaminen taas avaa tien todelliselle armolle, evankeliumille ja anteeksiannolle. Juuri tämän vuoksi jumalanpalveluksiin kuuluu aina synnintunnustus.
Lakia tarvitaan lisäksi siihen, että ymmärtäisimme, mitä hyvään ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään kuuluu. Tärkein lain ohje kristitylle onkin Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22 :37–40). Juuri tämä käsky osoittaa sen, että tuskin kukaan meistä on täydellinen rakkaudessaan ja sen vuoksi tarvitsee evankeliumia. Näiden syiden vuoksi hyvään saarnaankin kuuluu niin pahuutemme osoittava laki kuin evankeliumi, joka lupaa Kristuksen tuoman anteeksiannon katuville.
Dr. Evl on huomannut, että tällaisen Jumalan pyhän tahdon ja meidän syntisyytemme osoittavan lain merkitys on valitettavasti vähentynyt kirkossamme viime vuosina. Tämän kehityksen taustalla lienee pelko lakihenkisyydestä. On kuitenkin tärkeä erottaa oikea lain käyttö lakihenkisyydestä. Nimittäin lakihenkinen ihminen käyttää lakia väärin ja itsekkäästi muiden ihmisten masentamiseen. Oikeaan lainkäyttöön taas liittyy aina se, että ihminen löytäisi todellisen armon ja anteeksiannon. Oikeanlainen ja terve kristillinen julistuksen tuleekin aina pyrkiä auttamaan ihmisiä ja tuomaan esille Jumalan kunniaa.
Dr. Evl:n teesit nykyajan luterilaisuudelle
Dr. Evl ei voi laatia Lutherin puolesta teesejä, mutta edellä esitety perusteilla Dr. Evl:n kolme omaa teesiä nykyajan luterilaisuudelle ovat seuraavat:
1. Kristillinen ja terve oppi tulee nostaa kunniaan! Kirkon sisällä vellova oppikielteisyys on johtanut tilanteeseen, joka on vähentänyt kristilliseen oppiin ja uskoon liittyvää rationaalista keskustelua. Tämä on taas tehnyt kirkosta heikomman vastaamaan mm. ateismin ja maallistumisen tuomiin haasteisiin. Oppikielteisyys on johtanut myös siihen, että kristillistä yhteyttä ei ole haluttu rakentaa kristillisyyden ytimestä eli evankeliumista käsin. Ilman käsitystä kristillisestä opista kirkko ei myöskään pysty vastaamaan ihmisten hengellisiin ongelmiin.
2. Kirkkoa vaivaa mm. antinomismin eli lakikielteisyyden harha. Todellinen evankeliumi on aina yhteydessä Jumalan lakiin, joka osoittaa meidän pahuuden ja myös hyvän elämän edellytykset. Ilman Jumalan lain arvostamista ja julistusta katoaa myös Kristuksen armon ja anteeksiannon merkitys.
3. Oppi ja rakkaus eivät ole vastakohtia, vaan edellyttävät toisiaan. Ilman rakkautta opillisuus muuttuu lakihenkisyydeksi. Ilman oppia taas rakkaudelta puuttuu kristillinen perusta ja näkemys