Liitetäänkö ihmiset pakolla kirkkoon ja pakotetaan maksamaan kirkollisveroa?
Nimimerkki ”Antiteisti” kysyy ja kommentoi teemalla: ”Puhutaanpa hetki kirkon jäsenyydestä ja jäsenmaksusta” seuraavaan tapaan:
”Kuinka suuri osa kirkon nykyisistä jäsenistä on itse tehnyt tietoisen valinnan tulla seurakunnan jäseneksi ja kuinka monen on jäseneksi liittänyt joku muu henkilöltä itseltään kysymättä, esimerkiksi vanhemmat?
Onko mielestäsi moraalisesti oikein, että kirkko hyötyy taloudellisesti valinnasta jota ihminen ei ole saanut itse tehdä? Tarkoitan tällä sitä, että moni joutuu etenkin alaikäisenä ja vielä 18-vuotiaanakin maksamaan tuloistaa kirkollisveroa, vaikka ei haluaisi edes olla kirkon jäsen.
Onko kirkon piirissä koskaan laskettu mitä tapahtuisi, jos kirkollisveron sijaan kirkko joutuisi lähettämään jäsenilleen vuosittain jäsenmaksulaskun – kuinka moni olisi valmis jättämään kirkon? Tämähän on väistämättä edessä kirkon jäsenmäärän laskiessa ja sitä myötä kirkon laissa saamien etuoikeuksien menettäessä oikeutuksensa.”
Dr. Evl:n vastaus:
Kysymys tietoisesta valinnasta on mielenkiintoinen. Luterilaisen teologian mukaan ihminen ei nimittäin saa uskoa tietoisen valinnan tai uskonratkaisun kautta. Usko syntyy ihmiseen ainoastaan, jos Jumala haluaa sen synnyttää. Uskon syntymiseen Jumala käyttää välineinään sakramentteja (etenkin kastetta) ja sanaa (=raamatun lukeminen, kuuleminen ja sen pohjalta julistaminen). Usko tulee siis aina Jumalan lahjana ihmisen ulkopuolelta.
Tämän vuoksi luterilaisessa teologiassa onkin puhuttu ns. vuodatetusta uskosta. Jumala vuodattaa sanan ja sakramenttien kautta uskon ihmiseen. Tämän vuodatetun uskon kautta ihmiseen tulee läsnä olevaksi itse Kristus ja Pyhä Henki. Uskossa läsnä oleva Kristus ja Pyhä Henki myös alkavat pyhittää ja uudistaa ihmistä siten, että hänessä alkaa taistelu aiempaa syntistä luontoa vastaan. Uskossa läsnä oleva Kristus myös synnyttää ihmisessä ihmisen oman uskon, jolla tämä tarttuu Jumalan hyviin lupauksiin mm. armosta ja iankaikkisesta elämästä. Jotta ihmisen usko voisi kasvaa ja säilyä, se tarvitsee koko elinajan hengellistä ravintoa (=messuun osallistumista, rukoilua, Raamatun lukua ja/tai esim. kristittyjen välistä molemminpuolista rohkaisua ja kannustusta). Vasta tulevassa elämässä tässä ajassa alkanut usko ja pyhitys täydellistyvät.
Tämä on siis luterilaista teologiaa. Entä mitä ihmisen valinnasta voidaan sanoa yhteiskuntamme lainsäädännön näkökulmasta? Suomessa on voimassa uskonnonvapauslaki. Siinä sanotaan mm. seuraavaa:
” Jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä. Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä.—Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan.”
Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja muut uskonnolliset yhdyskunnat ovat velvoitettuja noudattamaan tätä lakia. Näin ollen vanhemmat voivat päättää lapsen uskonnollisesta asemasta. On myös hyvä muistaa, että lasta ei voi kasvattaa tyhjiössä. Lapset imevät aina vaikutteita vanhemmistaan ja vanhempien on myös välttämättä käytettävä vastuullista ja lapsen parasta palvelevaa valtaa lasten kasvattamiseen. Kristillinen usko antaa lapselle luottamuksen armolliseen Jumalaan. Tämä usko ja siihen läheisesti liittyvä kristillinen toivo toimivat parhaimmassa tilanteessa ihmisen kantavana voimana koko elämän ajana. Uskon ja toivon lisäksi niiden synnyttämä kristillinen lähimmäisenrakkaus on parhain aarre, jonka lapsi voi saada. Ne ohjaavat rehtiin ja empaattiseen elämänasenteeseen sekä ennen kaikkea ikuiseen elämään Jumalan valtakunnassa.
Toisin kuin lapsi nuori ja aikuinen voivat itse päättää omasta uskonnostaan – lain sallimissa rajoissa. Toisaalta on hyvä muistaa myös lapsen kristillisessä kasvatuksessa, että lasta ei voi eikä kannata pakottaa väkisin esim. uskonnonharjoitukseen. Vanhemman olisi ennemminkin oltava hyvä hengellinen ohjaaja, joka lempeästi ja kärsivällisesti ohjaa lasta eettisesti hyvään elämään, lähimmäisen rakkauteen, monipuoliseen oppimiseen ja hengellisyyden harjoittamiseen (esim. opettamalla iltarukouksen, viemällä hauskoihin perhemessuihin tai pyhäkouluun, lukemalla Lasten raamattua jne.). Vanhemman vallankäytön lastakohtaan pitäisi siten perustua aina siihen, mikä on lapsen edun mukaista ja lapselle parasta.
Nuorten kirkollisveron maksua koskeva kysymys on myös mielenkiintoinen moraalisesta näkökulmasta. Onko oikein periä kirkollisveroa nuorelta, joka ei tahdo kuulua kirkkoon. Vaikka kysymys on periaatteellisesti tärkeä, se tuskin koskettaa montakaan ihmistä. Syynä tähän on se, että Suomessa lapset eivät voi mm. oppivelvollisuuden takia tienata omaa rahaansa kovin nuorella iällä. Lisäksi jo 12-vuotiaan on mahdollista erota kirkosta vanhempien suostumuksella. On myös hyvä muistaa, että niin nuori kuin aikuinenkin joutuu maksamaan kirkollisveroa vain, jos hänen tulonsa ovat yli n. 2850 euroa vuodessa. Jos esimerkiksi 12-17-vuotias nuori tienaisi runsaasti rahaa haluamatta maksaa kirkollisveroa, todennäköisesti hänen vanhempansa antaisivat tämän tarvittaessa erota kirkosta. Kirkosta eroaminen ei ole kuitenkaan välttämätön tässä tilanteessa. Kirkollisverosta voi myös anoa vapautusta, jos se on ilmeisen kohtuutonta. Näin ollen Dr. Evl ei näe asiassa isoa moraalista ongelmaa. Tosin on vaikea määrittää moraalista ongelmaa tässä tapauksessa ilman konkreettista esimerkkiä, joka osoittaisi jonkinlaisen ”porsaanreiän” lainsäädännössä.
Dr. Evl ei ole tiedossa, onko kirkossa tehty laskelmia, miten kirkollisveron korvaaminen jäsenmaksulla vaikuttaisi talouteen. Laskelmien tekemisessä on tässä tapauksessa myös se ongelma, että sellaiset laskelmat väistämättä rakentuisivat spekulaation varaan. On kuitenkin selvää, että nykyinen järjestely on turvannut kirkon talouden kohtalaisen hyvin. Ainoa ongelma nykyisessä järjestelyssä on kirkon kannalta se, että kirkko ei saa tarpeeksi valtiolta kompensaatiota lakisääteisten tehtävien hoitamiseen (esim. hautaustoimeen). Asiasta kuitenkin käydää keskustelua kirkon ja valtion edustajien kanssa.
Kuten uskonnonvapauslain suhteen myös verotuksen suhteen, kirkon toimintaa määrittää laki. Alla muutama oleellinen linkki käsiteltävään teemaan:
- Uskonnonvapauslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030453
- Laki evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta suorittaa veroa seurakunnalle:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20121013
- Laki verotusmenettelystä: