Dr. Evl -

Monthly Archives

46 Articles

Miten auttaa köyhiä kirkon kautta?

E. Virtanen kysyy: ”Kirkko auttaa puutteessa olevia sekä omassa seurakunnassa että kaukomaissa. Haluaisin lahjoittaa hieman rahaa tähän tärkeään työhön. Miten pitäisi toimia?”

 

Vastaus:

 

Kotimaahan menevää avustustyöhön voi suunnata lahjoituksia esimerkiksi kirkon diakoniarahaston kautta. Ulkomaille tehtävää avustustyötä tekevät mm. Kirkon Ulkomaanapu, Pipliaseura sekä kuusi lähetysjärjestöä. Monet näistä järjestöistä tekevät paljon kehitysaputyötä. Lisäksi keväisin järjestetään Yhteisvastuukeräys, jossa varat suunnataan sekä kotimaan että ulkomaan avustustyöhön ja johon voi osallistua lahjoittajana ja kerääjänä. Rahan lahjoittamiseen ja kirkon lahjoituskanaviin pääset tutustumaan paremmin seuraavan linkin takaa:

 

http://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/0A901507C2EEADA6C2256FEA003E4FD9?openDocument&lang=FI

Kuka päättää kolehdeista ja paljonko ne tuottavat?

Matias S. kysyy: ”Olen usein miettinyt kolikkoja kolehtihaaviin pudottaessani vaatimattoman lahjani merkitystä. Paljonko yhden sunnuntain kolehdilla kerätään rahaa esim. Tapiolan kirkossa? Kuka päättää, mihin kolehtirahat käytetään?”

 

Vastaus:

 

Kolehdeilla kerätään lahjoituksia mm. Kirkon ulkomaanavulle, lähetystyötä tekeville järjestöille, kotimaahan lapsi- ja nuorisotyöhön, diakoniaan jne. Kolehtien suuruus vaihtelee Tapiolan kirkossa tavallisina sunnuntaina n. 400–1100 euron välillä – riippuen kohteesta ja messun kävijämäärästä. Meistä vaatimattomilta tuntuvista kolehdeista voi olla arvaamattoman suuri apu esim. kehitysmaissa. Kolehdeista päättää koko kirkon tasolla kirkkohallitus. Lisäksi seurakunnilla on valta myös päättää osasta kolehtikohteita.

 

Tarkempaa tietoa kirkon kolehdeista löydät täältä:

 

http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kolehti

 

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content3E035B

Miten kouluttautua papiksi?

Viivi Vaihtaja kysyy: ”Mietin uranvaihtoa, kun nykyinen työ on niin kuluttavaa. Papin työ kiinnostaisi. Missä pappeja koulutetaan? Kauanko opiskelu kestää?”

 

Vastaus

 

Papin työ on varmasti erilainen työ kuin moni muu työ ja harvinaisen monipuolinen. Seurakunnissa työskentelevillä papeilla ei esimerkiksi ole työaikaa, vaan töitä tehdään sitä mukaan, kun niitä tulee eteen. Papit eivät saa sen vuoksi esimerkiksi ylityökorvauksia tai viikonloppulisiä. Viikonloppuisin on pappien työtehtävinä on lähinnä ns. kirkollisia toimituksia (sis. mm. kasteet, avioliittoon vihkimiset ja hautaan siunaamiset) ja jumalanpalveluksien toimittaminen. Viikolla taas usein tehdään muita tehtäviä (esim. hoidetaan omaa työalaa, sielunhoitoa, kokouksia, toimituskeskusteluja, jumalanpalveluksien valmistelua jne.) ja kesällä työssä korostuu rippikoulutyö. Käytännössä töitä on joskus isompikin rykelmä kerralla ja joskus on vähän helpompaa.

 

Tutkimusten mukaan papit tekevät enemmän töitä kuin ns. n. 40 viikkotunnin normitöissä. Kuitenkin kohtuuteen on hyvä pyrkiä myös papin työssä, eikä seurakunnissa omien kokemusteni mukaan vaadita onneksi uhraamaan perhe-elämää tai harrastuksia papin työlle. Vastapainona työn epäsäännöllisyydelle toimii se, että työtehtävien ajankohtaa voi jonkin verran säätää arjessa. Jokaisella papilla on myös kaksi vapaapäivää viikossa ja seurakunnittain vaihtelee, montako viikonloppuvapaata pappi voi pitää kuukaudessa. Vuosilomapäiviä ja ikälisiä kertyy työkokemuksen mukaan, kuten monissa muissakin töissä.

 

Papin virkaan edellytetään tieteellistä teologian maisterin tutkintoa, jonka suorittaminen kestää keskimäärin 5–7 vuotta. Omalla ahkeruudella tai sen puutteella voi toki vaikuttaa hyvin paljon siihen, kauanko opiskelu kestää. Teologian maisterin tutkinnon voi suorittaa Suomessa kolmessa paikassa: Helsingin yliopistossa (molemmilla kotimaisilla), Itä-Suomen yliopistossa ja ruotsinkielisenä Åbo Akademissa. Lisäksi vihittävältä papilta edellytetään mm. ordinaatiokoulutuksen suorittamista, joka ei ole kovin pitkä ja vaihtelee hiippakunnittain.

 

Vihityt papit voivat päästä korkeatasoisempiin virkoihin (mm. kappalainen, kirkkoherra ja erityisvirat) kirkon sisäisen koulutuksen (mm. pastoraalitutkinnot ja ylemmän pastoraalitutkinnon kautta). Kaiken kaikkiaan Suomessa edellytetään kansainvälisesti arvioiden papeilta harvinaisen korkeaa koulutustasoa.

 

Informaatiota pappien koulutuksesta löydät esim. täältä:

 

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp3?open&cid=Content4AE654

 

Papin koulutuksessa on myös joitain puutteita:

 

http://www.espoonseurakunnat.fi/web/at-kirkko/jussi-koiviston-blogi/-/blogs/miksi-luterilaisia-ei-kiinnosta-luterilaisuus-?_33_redirect=http%3A%2F%2Fwww.espoonseurakunnat.fi%2Fetusivu%3Fp_p_id%3D115%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-7%26p_p_col_count%3D1

 

Itse nautin papin työstä kaikkine sen iloineen ja suruineen!

Mikä on hiippakunnan tehtävä?

Kaisa kysyy: ”Seurakunnat kuuluvat hiippakuntiin, joita johtaa piispa. Piispa on ilmeisesti hiippakunnan johtava virkamies eli big boss, mutta kai siellä on myös luottamushenkilöorganisaatio. Onko? Mikä hiippakunnan tehtävä on?”

 

Vastaus:

 

Suomen evankelis-luterilainen kirkko jakautuu yhdeksään hiippakuntaan. Jokainen kirkon seurakunnista kuuluu johonkin hiippakuntaan. Esimerkiksi Espoon hiippakuntaan kuuluu kaksikymmentä seurakuntaa ja vuoden 2015 alusta yhdeksäntoista.

 

Piispa on tosiaan ns. hiippakunnan ykkösmies tai -nainen. Hänen tehtävänään on johtaa hiippakunnan hallintoa ja toimintaa, edistää seurakuntien toimintaa sekä tukea ja ohjata papistoa. Lisäksi hiippakunnassa on kaksi päättävää elintä: tuomiokapitulin istunto ja hiippakuntaneuvosto.

 

Tuomikapitulin istuntoon kuuluu yhdeksän jäsentä, sitä johtaa piispa ja sen jäsenistä enemmistö on pappeja.  Tuomiokapituli vastaa yhdessä piispan hiippakunnan hallinnosta, toiminnasta ja taloudesta sekä tukee ja valvoo alueensa seurakuntaelämää. Lisäksi se hoitaa papiston henkilöstöasioita ja valvoo heidän ja seurakunnan muiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden tehtävien hoitoa ja elämää.

 

Hiippakuntaneuvosto on taas maallikkoenemmistöinen: siihen kuuluu neljätoista maallikkoa ja seitsemän pappia. Sen tehtävän on tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa.

 

Lisätietoa löydät täältä:

 

http://espoonhiippakunta.evl.fi/

Mikä on kirkkolaki?

Kaisa kysyy: ”Kirkkolakiin on ymmärtääkseni kirjoitettu luterilaisen kirkon pelinsäännöt. Mikä se kirkkolaki oikein on ja miten se poikkeaa ns. tavallisista laeista?”

 

Vastaus:

 

Kirkkolaki on osa Suomen lainsäädäntöä ja Suomen perustuslain mukaan kirkkolaissa säädetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkkolain juuret palautuvat vuoteen 1869, jolloin Suomessa luovuttiin valtionkirkkojärjestelmästä. Sitä ennen hallitsijat olivat voineet merkittävällä tavalla vaikuttaa kirkkoon ja sen sisäisiin asioihin.

 

Käytännössä vuoden 1869 muutos tarkoitti sitä, että kirkko sai oman kirkkolain ja huomattavasti laajemman itsenäisyyden ja oikeuden päättää omasta lainsäädännöstään. Tämä tarkoitti sitä, että kirkkolaista esityksen antoi kirkko ja keisari (ja myöhemmin eduskunta) pystyi ainoastaan hyväksymään tai hylkäämään kirkon tekemän ehdotuksen. Kirkkolakia on vuoden 1869 uusittu muutamia kertoja, mutta edelleen muutettaessa kirkkolakia on kirkolliskokouksen tehtävä ehdotus eduskunnalle ja presidentille. Eduskunta ja presidentti joko hyväksyvät tai hylkäävät ehdotuksen, mutta eivät voi muuttaa kirkkolain sisältöä.

 

Käytännössäkään valtio ei ole juuri puuttunut kirkkolain sisältökysymyksiin vuosien kuluessa. Poikkeuksena mainittakoon esimerkiksi 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa presidentti Paasikiven toiminta, joka johti siihen, että kirkolliskokouksen ehdotus eronneiden uudelleen vihkimisen tai uuden avioliiton siunaamisen kieltämisestä muuten kuin poikkeustapauksissa raukesi ja jäi odottamaan lisäharkintaa. Paasikiven toiminnan johdosta aloite ei koskaan päätynyt eduskunnan käsittelyyn.

 

Kirkkolain voisi siten ajatella olevan suomalaisen lain autonominen osa, jonka perusteella kirkko saa päättää omista asioistaan – samalla tavoin kuin uskontokunnat yleensäkin. Erona muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin on lähinnä se, että muodollisesti kirkkolaki on osa suomalaista lakijärjestelmää ja teoriassa (mutta tuskin käytännössä) eduskunta tai presidentti voisi hylätä kirkon ehdotukset kirkkolaiksi. Kirkon kädet on siis periaatteessa sidotumpia kuin monien muiden uskonnollisten yhteisöjen. Toisaalta kirkkolaki antaa myös kirkkoa itseään koskevissa asioissa sille merkittävää valtaa. Esimerkiksi niin sanottuja arkipyhiä ei voida lakkauttaa käytännössä kuin kirkon aloitteesta ja kirkko onkin viime aikoina pitänyt painostuksenkin alla kiinni siitä, että arkipyhistä ei luovuta suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Kirkkolainsäädäntöön kuuluu olennaisena osana myös kirkkojärjestys, jossa annetaan määräyksiä mm. kirkon toiminnasta. Kirkkojärjestyksestä päättää täysin itsenäisesti kirkolliskokous.

 

Kirkkolain löydät täältä:

 

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054#L2P1

 

Kirkkojärjestyksen löydät täältä:

 

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Nimimerkki ”Kyriake” kysyy: ”Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Raamatussa näyttää olevan kaksi vaihtoehtoa. Jeesus sanoo ryövärille ristillä, että ´tänä päivänä olet kanssani paratiisissa´, joka viittaa mielestäni siihen, että ´tuomio´ tulisi saman tien… mutta useassa kohdassa puhutaan kuinka kuolleet nousevat ylös haudoistaan viimeisenä päivänä. Myös hautaansiunaamisessa sanotaan ´Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä´. Eli, kun kuolemme niin havahdummeko me seuraavan kerran vasta ylösnousemuksessa?”

 

Vastaus:

 

On totta, että Raamattu sisältää monenlaisia näkökulmia ylösnousemukseen ja kuoleman jälkeiseen elämään. Esimerkiksi Ilmestyskirjassa kuvataan, kuinka taivaassa ei ole enää murhetta, kuolemaa, valitusta tai vaivaa, vaan siellä Jumala pyyhkii ”joka ainoan kyyneleen (Ilm. 21:3–5). Voiko sitten esimerkiksi Kyriaken esittämiä erilaisia näkökulmia sovittaa yhteen? Ehkä voidaan. Yksi mahdollinen tapa sovittaa yhteen erilaiset näkökulmat on seuraava:

 

Vanhassa testamentissa tuonelasta eli kuolleiden paikasta käytetään nimitystä Sheol. Kyse on ikään kuin syvästä unenomaisesta paikasta, jossa vainajalla ei ole lainkaan enää voimia. Toisaalta mm. Vanhan testamentin nuoremmassa materiaalissa (esim. Jes. 25:8–9) ja etenkin Uudessa testamentissa on viittauksia kuoleman jälkeiseen elämään. Yksi mahdollinen tulkinta onkin se, että kuoltuaan ihminen vaipuu hyvin syvään unenomaiseen tilaan, josta voi herätä vain harvinaisissa poikkeustapauksissa ennen ylösnousemusta (vrt. 1. Sam. 28). Ylösnousemus taas tapahtuu, kun Kristus palaa maan päälle kirkkaudessa ja kunniassa herättäen kaikki ihmiset viimeiselle tuomiolle (vrt. Matt. 25:31–46).

 

Siten Jeesuksen lupaus ryövärille on voinut tarkoittaa sitä, että tästä tuntuu kuoltuaan siltä, että hän on saman tien noussut kuolleista uuteen elämään, vaikka olisikin ollut tuhansia vuosia haudassa. Onkin hyvä muistaa, että aika kuuluu luotuun todellisuuteen ja on jopa täällä suhteellista. Me emme voi tarkkaan tietääkään, millainen aikakäsitys tai todellisuus odottaa tuonpuoleisessa. On myös vaikea arvioida, millaista olisi mahdollinen tietoisuus kuoleman jälkeen. Tuonpuoleisuus on vielä meille kaikille myös mysteeri. Voimme kuitenkin sitä toiveikkaana, nöyränä ja uteliaana odottaa sekä luottaa siihen, että Kristus pitää meistä huolen.

Pitääkö Jumalaa palvella vai palvoa?

Pertti Widén kysyy: Lapsuudessani ja nuoruudessani Jumalan palvomisesta puhuivat vain Jehovan todistajat, muuten oli kysymys epäjumalien palvonnasta. Tuntuu hyvin vieraalta, kun nykyään kuulee palvonnasta myös kirkossamme. Miten tähän pitäisi suhtautua.

 

Vastaus

 

Dr. Evl tutki asiaa ja tosiaan palvonnalla on suomen kielessä ja ennen kaikkea raamatunkäännöksessä negatiivinen kaiku. Esimerkiksi Terho Itkosen kieliopas kuvaa verbiä palvoa seuraavasti: ”1. kunnioittaa pyhänä, osoittaa jollekulle t. jollekin jumalallista kunnioitusta: p. epäjumalia; vainajia; pyhimyksenä palvottu marttyyri. Kristinuskon Jumalan kunnioittamisesta par. palvella – –.”

 

Näin ollen etenkin kristillisyydessä palvoa on samaistunut kielenkäytössä nimenomaan epäjumalien palvontaan ja palvella tai aidon Jumalan kunnioittamiseen (vrt. jumalanpalvelus). Itse asiassa esimerkiksi Vanhan testamentin käännöksessä palvoa viittaa poikkeuksetta epäjumalan tai vieraiden jumalien palvontaan (esim. 2. Kun. 17:16) ja palvella taas Israelin Jumalan kunnioittamiseen (esim. 5. Moos. 10:20). Toisaalta Vanhassa testamentissa kielletään myös palvelemaan vieraita jumalia (esim. 5. Moos. 6:14).

 

Syytä erotteluun palvonnan tai palvelemisen välillä ei löydy esimerkiksi Vanhan testamentin hepreasta. Taustalla lieneekin latinankielinen sana adoratio, joka tarkoittaa palvontaa tai kunnioitusta. Rooman valtakunnassa adoraatiota osoitettiin erilaisin elein niin keisareille kuin roomalaisille jumalillekin. Tämän vuoksi palvonnalla saattaa olla kristillisyydessä negatiivinen kaiku.

 

Toisaalta katolisessa kirkossa adoraatio on yleisessä käytössä ja se viittaa mm. konsekroitujen eli siunattujen ehtoollisaineiden palvontaan. Varhaisessa luterilaisuudessakin oli mahdollista – ja miksi ei myös nykyään – osoittaa ehtoollisaineille adoraatiota. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kumartamista ehtoollisaineille konsekroinnin hetkellä. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista, eivätkä useimmat papit noudata kyseistä tapaa. Katolisen kirkon sakramenttiadoraatio poikkeaa kuitenkin luterilaisesta siinä, että ehtoollisleipiä konsekroidaan palvomista varten (esim. Corpus Christi -juhla), kun taas luterilaisuudessa ehtoollisaineita konsekroidaan vain nauttimista varten.

Miksi Halloweeniin suhtaudutaan ynseästi?

Nimimerkki Nörttityttö kysyy: ”Halloweenia ja pyhäinpäivää juhlitaan samoihin aikoihin marraskuulle tultaessa. Miksi niistä toiseen suhtaudutaan niin ynseästi?”

 

Vastaus

 

Kyse on pohjimmiltaan erosta pakanallisen ja kristillisen juhlan erosta. Halloweenin tausta on kelttiläisissä uskomuksissa, joiden mukaan vainajahenkien uskottiin liikkuvan talven alkaessa. Juhla levisi Yhdysvaltoihin, jossa se kehittyi nykyiseen kaupallisesti vahvaan muotoonsa, irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten mukana. Kelttikulttuuri oli aikoinaan levinnyt laajalle Eurooppaan ja todennäköisesti jopa nykyisen Turkin alueelle. Suomessa ei kelttikulttuuri juurikaan vaikuttanut, mutta täältä löytyy kelttijuhlan vastine: kekri eli sadonkorjuunjuhla.

 

Mielenkiintoista onkin se, että syksyyn ajoittuva kuolleisiin liittyvät juhlat ja uskomukset eivät rajoitu vian Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin. Myös esimerkiksi Filippiineillä ja joissain Latinalaisen Amerikan maissa vietetään ns. kuolleiden päivää, jonka tausta on Latinalaisen Amerikan maissa intiaanikulttuureissa.

 

Kun Eurooppaan ja esimerkiksi Latinalaiseen Amerikkaan vietiin kristillinen sanoma lähetystyön kautta, pyrittiin samalla näitä pakanallisia juhlia kristillistämään. Kyseiseen ajankohtaan sopi hyvin mm. marttyyreille tai kuolleille kristityille omistettu pyhäpäivä, joka ajoittui loka-marraskuun vaihteeseen. Nykyään Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vietetään kuolleille kristityille omistettua pyhäinpäivää 31.10.–6.11. ajoittuvana lauantaina.

 

Näin ollen Halloweeniin saatetaan Suomessa suhtautua ynseästi sen takia, että siihen liittyy pakanallisia piirteitä mm. kummituksineen, vampyyreineen jne. Suomi on edelleen sen verran kristillinen, että loka-marraskuun vaihde halutaan ennemmin omistaa (kristittyjen) läheisten kuoleman muistolle. Toisaalta joskus Halloween saattaa herättää närkästystä, että se mielletään ulkopuolelta eli Yhdysvalloista tulevaksi kaupalliseksi juhlaksi. Suomalainen kekri ei ainakaan Dr. Evl:n kokemusten mukaan ole herättänyt samanlaista vastustusta.

 

Toisaalta Dr. Evl on havainnut, että Halloween on nykyään suosittu nimenomaan suomalaisten lasten parissa. Heille juhla on tuttu mm. amerikkalaisista elokuvista ja sarjoista. Myös kauppiaat ovat huomanneet tässä oivan markkinaraon. Halloween onkin viime vuosikymmenien aikana ujuttautunut osaksi pyhäinpäivän viettoa.

 

Dr. Evl näkee tässäkin asiassa niin uhkia kuin mahdollisuuksia. Halloween juhlana tarjonnee lapsille mahdollisuuden käsitellä jänniä ja myös kuolemaan liittyviä asioita viihteellisellä ja turvallisella tavalla. Halloween tarjoaa myös kirkolle mahdollisuuden tuoda juhlan yhteydessä esille mm. klassisen taistelu hyvän ja pahan välillä. Toisaalta uhkana lienee se, että Halloweenin suosion kasvu himmentää kauniin ja pyhän pyhäinpäivän juhlaa.

Mitä Jeesus ajatteli alkoholista?

Matti kysyy: ”Mikä oli Jeesuksen suhde alkoholiin?”

 

Vastaus:

 

Viini oli Jeesuksen aikoihin yleisesti käytössä Lähi-idässä ja Rooman valtakunnassa. Jeesus ei puhunut hirveästi alkoholista. Jotain voimme kuitenkin päätellä hänen asenteestaan evankeliumeista. Merkittävin kuvaus tästä aiheesta löytyy Johanneksen evankeliumin toisesta luvusta (jakeet 1–12), jossa Jeesus osallistuu Kaanaassa pidettyihin häihin. Tuolloinhan juhlajuoma eli viini loppuu kesken. Silloin Jeesuksen äiti pyysi tältä apua ja Jeesus muutti kuusi isoa astiallista vettä hyväksi viiniksi. Kyse oli Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta, jolla hän ilmaisi olevansa Messias ja vahvisti opetuslasten uskoa häneen.

 

On myös hyvä huomata, että häissä juotiin poikkeuksellisen paljon viiniä eli kyse ei ollut tavanomaisesta illanvietosta. Jeesusta ei voi sen vuoksi pitää kannustajana juopottelevaan elämäntyyliin. Itse asiassa Luukkaan evankeliumissa (21:34) Jeesus varoittaa juopottelusta: ”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät.”

 

Näin ollen Jeesus ei näyttänyt olleen absolutisti. Toisaalta hän varoitti myös liiallisen alkoholinkäytön vaaroista.

 

Myös muuten Raamatusta piirtyy kuva, jota voisi luonnehtia linjaksi, joka sallii kohtuuden alkoholin käytössä:

 

Sananlaskut 3:16: ”Olut sopii onnettomalle, viini sille, jonka mieli on katkera.”

 

Sananlaskut 31:5: ”Juopuessaan he unohtavat lait ja jättävät köyhät oikeutta vaille.”

 

Saarnaaja 10:19: ” Pidot järjestetään ihmisten huviksi, ja viini ilahduttaa mielen. Ja rahallahan kaiken saa.”

 

Jesaja 28:7: ”Nuokin ovat viinistä humaltuneita, horjahtelevat väkevien juomien huumaamina: pappi ja profeetta juovat ja horjuvat, viini on vienyt heidät mukaansa. He horjuvat juopuneina, hoippuvat näkyjä nähdessään ja kompastuvat oikeutta jakaessaan.”

 

Hoosea 4:11: ” Huoruus ja viini vievät kansalta järjen.”

 

Galatalaiskirje 5:19–21: ”Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.”

 

Näin ollen ehkäpä Raamatun näkökulmasta alkoholinkäyttöä voisi luonnehtia hyvin tunnetulla sanonnalla: ”Viini on viisasten juoma.”

Ovatko Espoon kirkot avoinna yksittäisiä rukoilijoita varten?

V. Korhonen kysyy: ”Ovatko espoolaisten kirkkojen ovet avoinna päivittäin? Saako kirkon penkkiin noin vain mennä istumaan ja juttelemaan Jumalan kanssa – vaikka keskellä arkipäivää?”

 

Vastaus

 

Kirkot ovat auki päivittäin – poikkeuksena lienee vappupäivä 1.5. Kirkon penkkeihin myös ilman muuta saa mennä istumaan ja juttelemaan Jumalan kanssa, mutta ei mielellään liian äänekkäästi, jotta muillakin on mahdollisuus hiljentyä pyhän edessä. Arkena keskellä päivää on itse asiassa erinomainen mahdollisuus hiljentymiseen. Silloin ei yleensä ole niin paljon tilaisuuksia kirkossa. Joissain kirkoissa (esim. Tapiolassa) on arkisin kello 12.00 myös pieni rukoushetki.

 

Espoon kirkot ja kappelit ovat hyvin auki ihmisille. Esimerkiksi Tapiolassa arkena kirkko on auki kello 8–21 sekä viikonloppuna 9–18 (kesällä klo 8–17).

 

Lämpimästi tervetuloa Espoon kirkkoihin ja kappeleihin hiljentymään ja rukoilemaan! Aukioloajat löytyvät täältä:

 

Espoonlahti

 

http://www.espoonseurakunnat.fi/web/espoonlahden-seurakunta/tilat

 

Leppävaara

 

http://www.espoonseurakunnat.fi/web/leppavaaran-seurakunta/yhteystiedot-ja-toimitilat

 

Olari

 

http://www.espoonseurakunnat.fi/web/olarin-seurakunta/toimitilat

 

Tapiola

 

http://www.espoonseurakunnat.fi/web/tapiolan-seurakunta/toimitilat

 

Tuomiokirkko

 

http://www.espoonseurakunnat.fi/web/tuomiokirkkoseurakunta/toimitilat